Thai red Curry-kananuudelikeitto - Täydellinen kombinaatio suolaisuutta, makeutta ja tulisuutta

huhtik. 25, 2018 0 comments
Voi rähmä kun lautanen heilahti matkalla pöydälle...
Kookosmaito saa aikaan tuon hieman öljymäisen pinnan...
Ei vaikuta makuun.
Eilen selaillessani instagramia iski inspiraatio. Sen usuttamana kiskaisin kuteet niskaan ja lähdin jo aamutuimaan Prismaan ostoksille. Mukaan lähti kokonainen maustamaton broileri, josta oli tarkoitus saada aikaan 3 lämmintä ruokaa, mutta lopulta ahneutemme antoi periksi ja iltaan mennessä koko broileri oli kaluttu. Se vain oli niiiiin hyvää! 

Kirjoittelen ehkä oman postauksen itsetehdyistä broilerimarinadeista tässä piakkoin.

Minulla on meneillään kolmen päivän vapaat joten päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta ja päivittää blogia, sekä kokkailla jotain kivaa. Kun vapaat osuvat keskelle viikkoa, saan rauhassa tolskata keittiössä ilman ylimääräisiä toivomuksia tahi vaatimuksia ukkelin raataessa töissä.

 Keittoa varten nyljin broilerilta siivet, tein sitten marinadin broilerille ja panin sen maustumaan jääkaappiin illallista varten. Illalla paistoin kädettömän broiskun uunissa ja nautimme sen kahteen pekkaan rapsakan salaatin kera. Tuloksena oli muuten ehkä paras uunibroileri ikinä. Supermehukas eikä piiruakaan ylikypsä. Tästä lähtien käytän AINA paistomittaria. Yleensä mittari on kaivettu esiin lähinnä jouluna ja paahtopaistipäivinä. Mutta se siitä. 

Lounaaksi tein siis tämän superherkullisen keiton. 

En ole kookoksen fani hedelmänä mutta kookosmaito aasialaisruuissa on ihan ehdoton. Olen myös rakastunut tuoreeseen korianteriin ihan kympillä joten sitäkin revin valmiin keiton pintaan säästelemättä. 




THAI RED CURRY KANANUUDELIKEITTO
KAHDELLE
  • 2 maustamatonta kanan siipeä (voit käyttää toki mitä osaa vaan)
  • 1 sipuli, ohueksi suikaloituna (kevätsipuli olisi myös kiva lisä)
  • 2 valkosipulinkynttä raastettuna
  • 1tl inkivääriä raastettuna
  • suolaa ja pippuria
  • 1/2tl murskattua birds eye chiliä (tai 1 punainen tuorechili viipaloituna)
  • 5dl kanalientä
  • 4 rkl kookosmaitoa (voit laittaa enemmänkin mutta halusin että keitto on kevyttä...)
  • 1rkl kalakastiketta
  • 1/2 sitruunan mehu (tai limen)
  • 3 keskikokoista herkkusientä viipaloituna
  • 2rkl punaista currytahnaa
  • kourallinen suikaloitua keräkaalta
  • kourallinen pinaattia suikaloituna
  • 1/2 keltainen paprika suikaloituna
  • kourallinen tuoretta korianteria ronskisti revittynä
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • 1tl fariinisokeria
  • 1 levy riisinuudeleita
  • 1-2 retiisiä viipaloituna
  • Loraus soijaa


Rouhi siipien pintaan hieman suolaa ja pippuria. Lorauta kasariin oliiviöljyä ja kuumenna. Heitä broilerin siivet kasariin ja paista molemmin puolin kunnes pinta saa kullanruskeaa väriä. 

Lisää sitten sipuli, kaali, paprika ja valkosipuli ja paista n. 3 minuutin ajan tai kunnes ne vähän pehmenevät. Lusikoi kasariin currytahna ja inkivääri, lisää chili ja sekoita hyvin. Lisää sitten kanaliemi vähän kerrallaan sekoittaen ja perään kookosmaito. Anna kiehahtaa. Keittele hiljaa kokoon kymmenisen minuuttia. 




Lisää sitten nuudelilevy, pinaatti fariinisokeri, sieniviipaleet ja kalakastike. Ota kattila liedeltä ja kaada sekaan sitruunan mehu. Lisää nyt korianteri ja muutama rapsakka retiisiviipale. Lorauta hieman soijaa valmiiseen keittoon. Tarjoile heti. 





P.S Muistathan seurata Instagram-sivuani. Siellä postailen silloinkin kun en ehdi kirjoitella tänne... Jos joku kuva innostaa siellä, kysäise rohkeasti niin jaan reseptin sinne.

Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca