¤ Reseptejä ¤ Autoimmuunisairauksien hoitoa ruokavaliolla ¤ Matkustelua ¤ Tuotetestausta ¤ Ravintolatärppejä ¤

*

kinkku-broilerirullat pinaattijuustotäytteellä - KETO

| on
30.1.20

Tämä on niin täydellistä viikonloppuruokaa että oksat pois! Nää rullat on pelkkiä täyteläisiä makuja kietoutuneena mehukkaaksi rullaksi. 

Kuvat eivät ole edukseen, valotus tammikuun lopussa sateisena iltapäivänä on surkea. Nää on kuitenkin niin hyviä että tulee varmasti tehtyä uudelleen myös valoisaan aikaan. Päivittelen kuvia sitten 😁

Kokeile myös pinaatti-ricottatäytteellä. Toimii myös ihan tavallisella pekonilla.

Testaa ja rakastu!

Kinkku-broilerirullat pinaattijuustotäytteellä

  • 4 siivua ilmakuivattua kinkkua
  • 4 broilerin paistileikettä (tai rintafileetä) ohueksi nuijittuna
  • neitsytoliiviöljyä
  • nokare voita
  • 2 valkosipulin kynttä
  • pari kourallista tuoretta pinaattia
  • 1dl pieneksi raastettua juustoa (mulla oli ihan arkijuusto)
  • 50g vuohenjuustoa
  • 1 kananmuna
  • ½tl muskottipähkinää
  • n 1dl vettä
  • 1tl dijon-sinappia
  • 2rkl ranskankermaa 
  • kasviksia mielesi mukaan lisukkeeksi
Käytä pinaatit kiehuvassa vedessä 30 sekunnin ajan. Valuta ja jäähdytä. Puristele sitten vielä tiukasti kaikki ylimääräinen neste pinaateista pois ja hienonna sitten pieneksi. Laita juustoraaste ja vuohenjuusto kulhoon ja käytä mikrossa 30 sekuntia. Sekoita rivakasti, ja lisää pinaatti juuston sekaan. Lisää myös 1rkl ranskan kermaa ja lopuksi kananmuna ja muskottipähkinä. Sekoita sauvasekoittimella tahnaksi.  


Nuiji broilerin fileet ohuiksi. Aseta parmankinkkusiivut työlaudalle. Aseta kinkkusiivun päälle broilerisiivu niin että kinkkua jää parin sentin verran toiseen päähän ja sentin verran toiseen päähän ja levitä sitten broilerifileen päälle lusikallinen pinaatti-juustotäytettä. Aloita rullaaminen sieltä sentin päästä ja rullaa napakaksi rullaksi niin että kahden sentin pääty sitoo rullan kiinni. Voit käyttää apuna hammastikkuja jos rulla ei pysy kiinni. Nyt käytin ensin kahteen tikkuja (katkaistuja grillitikkuja koska meillä ei ollut hammastikkuja), mutta lopulta otin ne pois ja rullat pysyivät oikein hyvin koossa. 


Kuumenna pannussa oliiviöljy ja voi. Kuullota raastetut valkosipulinkynnet öljyssä. Ruskista kinkkurullat pannussa. Kun pinta alkaa ruskistua ja rapeutua, nosta ne uunivuokaan jossa oliiviöljyä ja mieleisiäsi kasviksia. Minulla oli kukka- ja parsakaalta. 

Laita pannuun missä rullat olivat, desi vettä, 1 rkl ranskankermaa ja 1tl dijonsinappia. Kiehauta ja kaada uunivuokaan. Näin saat kaikki maut talteen. 


Laita 175 asteeseen noin 45 minuutiksi. 

Tarjoile heti! 

PS. Tää toimii myös alkuruokana sellaisenaan

Vähähiilihydraattinen vuohenjuusto-Chorizo-pasta Saksanpähkinöillä

| on
29.1.20

Kun siirryin ketogeeniselle ruokavaliolle, suurin pelkoni oli etten voisi luopua pastasta. Pasta on aina ollut suuri rakkauteni, ja tästäkin blogista löytyy kymmeniä pastareseptejä ihan sillä oikealla pastalla. 

Ensikertaa kesäkurpitsapastaa tehdessäni eivät odotukseni olleet suuret. Odotin löllöä sotkua, koska kesäkurpitsahan kypsyessään pehmenee usein sellaiseksi. 
Opin kuitenkin, ettei sitä tulekaan kypsytellä pitkää aikaa, ja viime vuoden aikana yksi lempiruuistamme onkin ollut klassinen kesäkurpitsa-bolognese.



Sittemmin olen alkanut testailla kesäkurpitsapastaa muillakin lisukkeilla... Tämä chorizo-pasta on niin hykerryttävän herkullista, ja täynnä kaikkea hyvää sinun vatsallesi. Eikä tämän annoksen jälkeen tarvi kellahtaa turvonneen masun viereen köllöttelemään! Päin vastoin, tämä on oikeaa aivoruokaa jonka jälkeen jaksaa paneutua vaikka ydinfysiikkaan!

Vuohenjuusto-Chorizo-pasta saksanpähkinöillä

  • 2-3 kesäkurpitsaa
  • 125g vuohenjuustoa 
  • 170-200g chorizo makkaraa kuutioituna
  • 13 kirsikkatomaattia
  • parsakaalin kukintoja maun mukaan
  • ½ vihreä paprika, kuutioituna
  • vajaa desi saksanpähkinöitä
  • 1 sipuli viipaloituna
  • 3 valkosipulin kynttä
  • loraus laadukasta neitsytoliiviöljyä
  • 3 rkl kanalientä (luulientä jos löytyy)
  • voita
  • mausteita maun mukaan (esim. suola, pippuri, chili, paprika...)
  • basilikaa (kuivattua)
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Ota uunipelti ja peitä se leivinpaperilla. Levitä tomaatit kokonaisina leivinpaperille. Ripottele pintaan suolaa ja basilikaa.  Paahda tomaatit uunissa kunnes ne on kypsiä ja ryppyisiä. 


Pese kesäkurpitsat ja katkaise pääty pois. Käyttäen spiraalileikkuria, tee kesäkurpitsasta pitkää spaghettia ja levitä ne esimerkiksi puiselle leikkuulaudalle itkemään. Voit ripotella hieman suolaa päälle että saat ne kunnolla märisemään (märistä=itkeä Ouluksi). 

Murskaa saksanpähkinät ronskisti ja paahda ne nopeasti kuivassa pannussa kunnes ne saavat väriä. Sekoittele koko ajan sillä ne palaa helposti. Nosta sivuun.

Raasta valkosipulin kynnet. Viipaloi sipuli.



Kuullota valkosipulia ja sipulia hetki voissa ja oliiviöljyssä, varo polttamasta. Lisää pannuun kuutioitu chorizo ja paista n. 4 minuuttia. Lisää sitten parsakaali ja paprika ja jatka kypsennystä toiset 4 minuuttia. Mausta. Älä laita liikaa suolaa sillä vuohenjuusto sekä chorizo ovat molemmat melko suolaisia. 

Lisää vuohenjuusto pieninä nokareina pannuun tomaattien kera. Kun juusto alkaa sulaa, lisää vielä kanaliemi (luuliemi). Voit halutessasi laittaa kermaa mutta meillä ukkeli ei tykkää kermaisista kastikkeista, joten vaihdoin kerman tällä kertaa kanaliemeen...


Kuumenna toisessa pannussa oliiviöljyä sekä noin 20g voita ja laita kesäkurpitsaspaghetti pannuun. 
Kypsennä spaghettia keskilämmöllä sekoitellen niin että ihana voi-oliiviöljy tarttuu joka puolelle, noin parin minuutin ajan. Ihan vaan sen verran että ne notkistuu muttei kypsy. Valuta noin 5-10 minuuttia. 

Kaada spaghetti kastikkeeseen ja sekoita. Annostele lautasille ja ripottele pinnalle paahdetut saksanpähkinämurut. Koristele vaikkapa Rucolalla ja TA-DAAA!

Tarjoile!



Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa? Pohdintaa hyvinvoinnista ja ihana Bodyshop -tuotearvonta

| on
23.1.20
pssst. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö

Kuva: Canva.com


edit: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Random.org arpoi voittajan blogin puolelta. 
Paljon onnea TEIJA! 


Tänään kysyn elämän suuria kysymyksiä just sulta, ja yritän heittäytyä syvälliseksi myös itse, ja pohtia mitkä asiat tässä elämässä saa mut voimaan hyvin. Ja ehkä raapaista pintaa asioista ja tavoista jotka saavat minut voimaan huonommin.

Kirjoituksen lopusta löydät arvontaohjeet ihanan Body Shop-tuotepaketin arvontaan jonka arvo on 36,90€.

Niin...


Hyvinvointi... 


Se huutaa lehtien kirkuvina otsikoina, verkkokursseissa, kuntosalien mainoksissa joissa pyykkilautavatsainen terveyden perikuva katsoo sinua kutsuvasti, mutta samalla pelottaa sinut pois 'koska siellä saleilla on vain tuollaisia pyykkilautavatsoja'

Siellä ne katsovat sinun röllykkävatsaasi pitkin nenänvartta ja pahimmassa tapauksessa postaavat kuvan hassuista jumppavaatteistasi someen jotta koko valtakunta saa nauraa tuhoon tuomitulle yrityksellesi pudottaa vähän painoa. 

Hyvinvointi on joogatunteja ja mindfullnessia; sun pitää istua metsässä ja tuntea se villi luonto ja huutaa 'OMMMM' kaukaisuuteen, halata puita ja rakastaa joka ikistä rasvamakkaraasi ja maksaläiskääsi. 


Vai onko?



Kuva canva.com

Monelle kuntosalille lähteminen tuottaa ahdistusta ja pelkoa, ja lähes poikkeuksetta aivan turhaan. Kuntosalit ovat täynnä meitä tavallisia röllykkävatsaisia kadun tallaajia, mutta myös niitä pyykkilautavatsaisia sportti-ihmisiä. Turhaa pelkoa on kuitenkin että heillä olisi aikaa tai halua tuijotella mitä muut tekevät. (toki poikkeus aina vahvistaa säännön, mutta tällaisen käytöksen paljastuttua, tulee niille poikkeuksille fudut aika pian). Monet noista sportti-ihmisistä on myös niitä entisiä röllykkävatsoja. Eivät he syntyneet muskeleineen. Monet heistä myös tietää miten vaikeaa on pitää pintansa ja jatkaa silloinkin kun mitään ei näytä tapahtuvan. 

Mutta kuntosali on vain yksi niin monesta asiasta mikä saa sinut EHKÄ voimaan paremmin. Ympärillämme on paljon muitakin asioita jotka parantaa hyvinvointia.

Itse en ole sali-ihmisiä. Toki, aina kun olen saliharjoittelun aloittanut, olen nauttinut siitä, ja treenannut innolla, siihen saakka kun vastaan on tullut flunssa, loma tai joku muu joka katkaisee hyvin alkaneen elämäntavan. Siihen ei vaan pääse enää takaisin. 

Monien yritysten jälkeen luovutin salihommat, ja aloin jumpata kotona. Kävin läpi 'Uuden elämän alku'-verkkokurssin josta tykkäsin, ja jota toteutin... flunssaan saakka, enkä taaskaan saanut siitä enää kiinni. 

Tilasimme juoksumaton, jolla juoksin parisenkymmentä kertaa, flunssaan saakka, jonka jälkeen matto toimi pyykkitelineenä vuoden, ja möimme sen lopulta pois. 


Kuva omista Instagram-arkistoista

Aloitin porrastreenin, ja kävin pari kertaa viikossa tamppaamassa Malminkartanon portaita yhden kevät-kesä-kauden, kunnes tuli joku... flunssa? joka katkaisi innon ja portaat jäivät muiden tampattavaksi. Kokeilin seuraavana kesänä uudelleen... kävin kahdesti koko kesänä.

Löysin myös Leppävaaran maauimalan, missä kävin uimassa parina kesänä muutaman viikon, kunnes sateet tulivat... 

Sitten löysin Britney Spearsin kotijumpat hänen instagram-sivuiltaan, ja, kuka nyt EI haluaisi näyttää Britney Spearsiltä? Treenasin siis niitä muutaman viikon, kunnes taas tuli joku stoppi, ja se kaikki loppui siihen. 

Eikä nämä mun yritykset siihen loppuneet... 

Juoksin ihan maastossakin välillä ja käytin hyväkseni asuinalueeni lenkkipolkujen varrelta löytyviä laitteita, kunnes tuli sadekelit, ja ne jäivät 😂

Ei ole hyvinvointia helpoksi tehty... 


Kuva Canva.com
Yksi iso sudenkuoppa oikeastaan yhdisti noita kaikkia yrityksiä; nimittäin ravinto. Olen vuosia kiinnittänyt huomiota eri asioihin ruokavaliossani, milloin se oli gluteenittomuus, lihattomuus, maidottomuus... mutta nekin olivat pätkittäisiä. Kun ukkeli ehdotti kiinalaista ravintolaa, en miettinyt kahdesti. 

Hulluinta oli että palkitsin itseäni jokaisen porrastreenin jälkeen mustikkasiiderillä 😬. Ja käveltyäni vajaan kolmen kilometrin matkan töihin, palkitsin itseni lakritsitötteröllä. Sain katkaistua siiderikierteen löydettyäni BonAquan mustikka-hunaja-makuveden (jossa myös aika runsaasti sokeria, muttei sentään yhtä paljon kuin siiderissä). Tötterökierteen katkaisin menemällä jatkossa töihin bussilla. 

Mitä mä olen oppinut näiden vuosien aikana, oli siis se, että väärällä ravinnolla, mikä piti myös yllä tulehdustilaa kehossa, ei minulla ollut energiaa ottaa itseä niskasta kiinni. Sairastin flunssia 3-4 kertaa vuodessa, ja loput ajasta toivuin niistä. Eihän toipilaana voinut urheilla...

Olen nyt vuoden noudattanut ketogeenista ruokavaliota, mitä ennen noudatin AIP:tä, ja tänä vuonna olisi tarkoitus yhdistää noista ne parhaat puolet, pysyen ketoosissa, mutta eliminoiden taas niitä tulehdusta ylläpitäviä ruoka-aineita, ainakin joksikin aikaa (maitotuotteet, tomaatti, punainen liha jne...)

En ole koskaan voinut näin hyvin. Minulla ei ole ollut flunssaa reilusti yli vuoteen. Viimeinen oli loppusyksystä 2018. Minulla on energiaa jaksaa koko työpäivä (tosin joulun ajan pitkät päivät meinasi tuoda pientä uupumusta, minkä huomasin ajoissa ja avasin suuni, ja pyysin lepoa).


Kuva omista instagram-arkistoista

Olen löytänyt uudelleen kirjat, ja pitkät lenkit koirani kanssa, sekä, niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin; yhteyden luontoon. Saatan seistä siellä metsässä ja tuijottaa pitkien honkien huminaa tuulessa, tai kuvata kaatuneita puita kun näen niissä erilaisia hahmoja, vain huomatakseni ettei ne kuvassa näytäkkään niin mageilta. Koska ne kuvat, ja ne hahmot tulee mun päästä. Ne on vaan mulle tarkoitettu, eikä niitä voi toistaa muille. 

Opin myös että vastuu mun hyvinvoinnista on vain mulla. En voi sysätä sitä lääkärille, jumppaohjaajalle tai ravintolisille. Mikään niistä ei tuo sitä yksin. Ja osana hyvinvointia täytyy myös olla itsestä huolehtiminen. Kun voimat on loppu, voi jäädä kynnet leikkaamatta, tukka harjaamatta ja tuloksena on hompsuinen olo joka ei juuri tuo hymyä huulille kun peiliin katsoo.

Elämäntapojen muutos on lähdettävä itsestä; toinen klisee mutta täyttä totta.
Hyvinvoinnin edellytys on irrottautua omista tekosyistä MIKSI jotain ei voi tehdä, vaikka tietäisi että se olisi hyväksi. Ja eliminoida ne esteet.

Lääkkeet eivät tuo hyvinvointia. Ne voivat olla välttämättömiä tietyissä sairauksissa, mutta ne yksin eivät tervehdytä. Kuvittele itsesi seisomaan trapetsilla; Väärä ravinto kallistaa sinua vasemmalle, ja lääkkeillä saat taas ojennettua itseäsi toiseen suuntaan, kunnes taas kallistut toiseen suuntaan. Elämä on vaappumista puolelta toiselle. 

Itselläni kilpirauhaslääkkeet tulevat olemaan osana elämääni hautaan saakka. Joillekin ketogeeninen ruokavalio on tuonut myös kilpirauhasongelmiin avun, mutta minun ongelmani ehtivät niin pitkälle ennen diagnoosia, että kilpparini lähes tuhoutui. Siitä ei enää lääkkeittä toivuta. Se onkin ainoa pitkäaikaislääkitys mitä enää käytän. 


Kuva omista arkistoista
Kun puhun ruokavaliosta, en halua vaahdota Ketogeenisesta sen kummemmin, mutta itse en edes huomannut oireita joita viljat ja sokerit minulle aiheuttivat, ennen kuin jätin ne pois. Näitä olivat mm.
  • migreeni
  • turvotus
  • keskivartalolihavuus
  • ylensyönti
  • väsymys
  • psoriasis
Näistä kaikkiin sain avun muuttamalla ruokailutottumukset. Ja TÄMÄ on sitä hyvinvointia! Liikuntaa voisi vielä lisätä, mutta en ota siitä stressiä. Hulavanteilua aloittelin, mutta nyt olen siitäkin toipilaana, sillä sain siitä valtavat ruhjeet ja mustelmat 😂

                                                                                                                                           

Mutta sitten arvontaan!

Kerroinkin aiemmassa postauksessa kassillisesta Body Shop-tuotteita, jotka päätyivät kummallisten tapahtumien seurauksena minulle. Sain lopulta selville niiden oikean omistajan joka löytyi Englannista, mutta arvatkaas olinko äimänkäkenä, kun hän ilmoitti että he (hän ja Body Shop UK) ovat päättäneet että saan pitää ne.

No, nyt sulla on mahdollisuus päästä apajille, ja hemmottelemaan itseäsi tai läheistäsi tällä hemmottelupaketilla!




Paketti sisältää 
  • British Rose vartalo-jogurtin
  • Vanilla Delight kylpyporeen
  • pesukukan ja
  • Japanese Cherry Blossom Strawberry kiss tuoksun
Paketin arvo Suomen Body Shopissa 36,90€

NÄIN OSALLISTUT!

Vastaa kommenteissa kysymykseen: 

Mitä hyvinvointi sinulle tarkoittaa? 


Arvonta päättyy 31.1.2020 klo 23.59
Tämän jälkeen tulevat kommentit eivät osallistu arvontaan. Palkinto arvotaan seuraavan viikon aikana, ja voittajalle ilmoitan sähköpostitse. Jos voittajaan ei saada yhteyttä viikon sisällä arvonnasta, arvon palkinnon uudelleen. 
Muista siis jättää toimiva sähköpostiosoite! 

Bodyshop ei ole osallisena arvontaan. Tuotteet saatu. Postitan VAIN Suomeen!

Paljon onnea arvontaan!!! 




















Pinaattinen kana-pekonipasta - KETO

| on
10.1.20

Innostuin tekemään tämän "energiatiheän", "lihottavan" pastakastikkeen  Iltalehden artikkelin luettuani. 

Näin tammikuussa lehdet pullistelevat erilaisia dieettejä ja laihdutusohjeita, ja tämä artikkeli oli jälleen sellaista diipadaapaa ettei mitään järkeä; eri ruoka-aineet oli asetettu niinsanotusti liikennevaloiksi, joista rasvaiset ruoka-aineet ovat tietenkin kirkuvan punaisia. 

Artikkeli eritoten mainitsi kuinka pasta-annoksista tekee lihottavan rasvaiset energiatiheät kastikkeet... Wrooooong!!!

Voit kantaa eteeni ihan minkä tahansa perinteisen pasta-annoksen  ja voin taata että epäterveellisintä sillä lautasella on itse pasta. 


Tämä kastike on paitsi helppo tehdä, myös supermaukas, ja sisältää siis runsaasti energiatiheää rasvaa, ja näin pitää sinut kylläisenä pitkään, sen sijaan että täyttäisit lautasesi durum-pastalla joka saa aikaan insuliinipiikin, vilunväristykset syönnin jälkeen, ruokakooman, ja, lopulta, jo muutaman tunnin päästä, nälän tunteen. Ei, ei, ei!

Pasta, niin perinteinen durum- kuin täysjyväkin kannattaa korvata viljattomalla versiolla, kuten vaikkapa kesäkurpitsapastalla, kuten teimme tänään.  Kesäkurpitsasta voi vuolla tagliatellea vaikka juustohöylällä, mutta spiraali- tai julienneleikkuri on hyvä hankinta vhh-talouteen, saahan niillä muistakin kasviksista kauniita asetelmia aikaan.


Pinaattinen kanapekonipasta
kesäkurpitsaspaghetista
kahdelle
  • 2-3 broilerin rintafileetä
  • 1pkt pekonia
  • 1 sipuli viipaloituna
  • kourallinen kirsikkatomaatteja halkaistuina
  • 1pkt (200g) aurinkokuivatulla tomaatilla maustettua tuorejuustoa
  • 40g juustoraastetta
  • 2 isoa herkkusientä viipaloituna
  • iso kourallinen babypinaattia silputtuna
  • mausteita kuten paprikajauhe, valkosipulijauhe, sipulijauhe, suola, chili
  • oliiviöljyä ja voita paistamiseen
Pasta:
  • 3 kesäkurpitsaa spiraloituna
Kuutioi pekoni ja suikaloi broileri. Lisää mausteet ja pyörittele niin että saavat mausteita joka puolelle.  Paista niitä oliiviöljy-voissa kunnes lähes kypsiä. Lisää sitten sipuli ja paistele vielä minuutti. 


Lisää sienet ja hetken päästä tuorejuusto ja laske sitten lämpöä keskitasolle ja laita kansi päälle. Anna hautua vajaat kymmenen minuuttia ja lisää sitten tomaatin puolikkaat. Laske nyt lämpö matalaksi ja valmista spaghetti. 

Leikkaa kesäkurpitsat leikkurilla spaghetiksi. 


Kuumenna toisessa pannussa oliiviöljyä ja voita keskilämmöllä. Laita puolet spaghetista pannulle ja anna kypsyä noin 3-4 minuuttia, pyöräyttele sekaisin ja anna vielä kypsyä nelisen minuuttia. Spaghetti saa pehmetä hiukan mutta älä ylikypsytä mössöksi. 

Voit valuttaa spaghettia hetken, se kun kerää itseensä nestettä. Laita sitten pasta lautaselle.


Lisää nyt pinaatti kastikkeeseen, pyörittele minuutin verran ja tarjoile kastike kesäkurpitsaspaghetin päällä. Nauti hyvällä omallatunnolla ja energisoidu!





Some-tauko - havaintoja ja ratkaisuja

| on
9.1.20
31.12.2019

Kohta kaksi vuorokautta takana. Ei ole ollut helppoa. Olen vaihtanut somen iltapäivälehtien nettisivuihin. Plärään niitä monta kertaa päivässä ja olen oikea tietopankki maailman turhista uutisista. Kun opin Iltalehdet ja -Sanomat ulkoa, siirryn Daily Mailiin. EI näin. Harjoitukset jatkukoon...

Olihan muuten herkullista hirvipaistia. Joululahjaksi saatu digitaalinen paistomittari varmisti aika täydellisen kypsyyden! 

Eilen vedin kalsarikännit, ihan silleen 'muisti pois' meiningillä. Tämä on täysin vastaan normaalikäytöstäni sillä yleisesti ottaen juomiseni ei ole  humalahakuista. Nyt lähti lapasesta. Luojan kiitos, minulla ei illasta ole kuvamuistoja  (eikä juuri muitakaan...). Mut hei! Jos olisin plärännyt instagramia, en olisi nostanut lasia niin tiheään 😂. 
Olenko vaihtamassa addiktion toiseen? 😨 No en nyt sentään...

Tänään ei tee mieli nostaa lasia, mutta kyllä mä pikkasen maistoin punaviiniä hirvipaistin kera ja skumpat kilistellään täällä kotona puolilta öin...

1.1.2020

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni tasapuolisesti!
Luin tänään kirjan. Kannesta kanteen! 👏

4.1.2020

En meinaa päästä iltapäivälehtien pläräilystä. Ärsyttää. 
Tupakointini ei ole juuri vähentynyt myöskään... Tänään käytiin Sepon kanssa puolentoista tunnin metsälenkillä. Aivan upea sää. Muutama miinusaste, yöllä oli satanut rakeita, pieni pakkasen nipistys poskissa. En plärännyt sivustoja koko lenkin aikana. Kuvia tosin otin ja mietin miten mukava olisi niitä jakaa somekanaviin 😂



Tein sushia, ja sain vaihteeksi hyviä kuvia, kiitos aurinkoisen luonnonvalon! 
Päätin julkaista reseptin samantien... 




8.1.2020

Katkaisin eilen tauon. Alunperin oli tarkoitus vain etsiä eräs ihminen jolle minun tuli laittaa viestiä liittyen erikoiseen tapahtumaan joka sattui joulun alla; 

Saimme nimittäin paketin perheeltämme Englannista, mutta sen lisäksi että sieltä oli varastettu 20kg edestä herkkuja, sieltä löytyi paketti joka ei kuulunut meille, siis sieltä meille osoitetun paketin sisältä!? Se sisälsi Body Shopin kosmetiikkaa. Laatikossa oli myös runsaasti purkuroskaa mm. kengistä sekä tyhjä Calvin Klein-bokseripaketti (mitä perheemme ei myöskään meille lähettänyt). Luin firman fb-sivuilta useita palautteita kadonneista Nike-lenkkaripaketeista sekä muista mystisesti kadonneista paketeista. Meidän kolmesta paketista vain yksi tuli perille ongelmitta, yksi jäi Hollantiin "damaged", ja tämä yksi sisälsi vain muutaman meille lähetetyn tuotteen, loput oli roskaa ja roskien seassa tämän naisen avattu paketti. 

Minulla meni muutama päivä edes huomata että pahvien seassa oli hänen seurantakoodinsa ja nimensä. Otin häneen yhteyttä vasta eilen, sillä halusimme ensin yrittää selvittää mitä meidän tavaroille tapahtui, ja kuullostella mitä firmalla olisi sanottavaa. En halunnut heille edes sanoa tuotteista mitkä paketissani oli, sillä en halunnut heidän saavan mahdollisuutta varastaa niitä uudelleen. Firma ei ole ollut avulias missään muodossa. 

Meidän paketit sisälsivät "vain" ruokaa, joten minua ei suuremmin sureta, mutta menetin useat yöunet miettiessä että jonkun joulu on pilalla kun minulla on heidän joululahja. Nainen kuitenkin kertoi minulle saaneensa jo uudet tuotteet sillä hän on Body Shopin kotimyyjä, mutta vasta kolmannella kertaa, kaksi pakettia firma oli kadottanut (ja minulla siis vain osa hänelle kuuluvista tuotteista). Eli onneksi nämä eivät siis kuuluneet kenenkään kuusen alle. 

Hän aikoi olla yhteydessä omaan asiakaspalveluunsa, mutta totesi että luultavasti saan pitää tuotteet sillä hässäkkä ja uudelleen lähetyksen hinta ei ole sen arvoista, sitä paitsi niin hän, kuin Body shopkin saa korvauksen kadonneista tuotteista. Minulla on vain murto-osa tuotteista jotka paketissa oli alunperin mikä vaikeuttaisi korvausjupakkaa entisestään. 

Jos näin "onnellisesti" minulle käy että saan nämä tuotteet pitää, lupasin niistä kirjoittaa blogiini. 

Sain kuulla myös kommentteja ettei minun tulisi hiiskua minulle kuulumattomista tavaroista kenellekään 'kun eihän kukaan voi tietää kun ne oli sulle osoitetun paketin sisällä'. 
Totta. Kukaan ei olisi saanut tietää. Paitsi minä, ukkeli ja hänen perheensä joita ehdimme vuolaasti kiittää upeasta kosmetiikkalahjastani ja kuulla heidän hölmistynyt vastauksensa '...kun me ei lähetetty mitään kosmetiikkaa...'  

Luultavasti karma olisi hoitanut asian niin että olisin saanut voiteista ja maskeista nokkosihottuman tai jonkun muun valtavan allergisen reaktion ja ollut naama ruvella seuraavat kuusi vuotta 😁

Honesty is the best policy. Minä todella uskon tähän. 

AAANYWAY... (KÄÄK! aika meni umpeen, jatkamme huomenna) 😁

9.1.2020

Saatuani yhteyden tähän ihanaan rouvaan, päätin että palaan sosiaaliseen mediaan, MUTTA rajoituksin. Tein itselleni viikkoaikataulun, missä on jokaiselle päivälle omat hommansa, ja rajattu someaika. Asensin myös puhelimeen rajoitukset siltä varalta että yritän huijata. 


Mustikoiden värjäämät kumpparit ovat saaneet kyytiä lenkeillä... 

So far, se on toiminut. En ole lojunut sohvalla jokaista vapaata hetkeä, ja olen jättänyt turhat aivottomat  tv-ohjelmatkin poissa päiväjärjestyksestä. Tästä nauttii niin Seppo, ukkeli, koti kuin minäkin. Olen myös opetellut lenkkeilemään kaivamatta puhelinta taskusta edes kuvausta varten ja keskittymään lenkkeilyyn raikkaassa ilmassa.

Kävin myös sunnuntaina kirjastossa; lainasin 4 kirjaa joista olen jo lukenut 3,5. 


Yksi ihan erityinen havainto oli positiivinen: 


Luulin että Instagram-seuraajat kaikkoavat jos en päivittäin jaa siellä jotain. Päinvastoin, taukoni aikana sain 11 uutta seuraajaa. Se on enemmän kuin monena viikkona jolloin olen jakanut lähes päivittäin jotain vain jakamisen vuoksi. 



Tauon aikana suunnittelin myös tulevia reseptejä ja tein luonnoksia, joten nyt uudella tarmolla keskitymme olennaiseen ja opettelemme käyttämään aikaamme tärkeisiin asioihin!

Lue myös postaus lähtötilanteesta TÄÄLTÄ

Ihanaa uutta vuotta sinulle!




Sushia vähähiilihydraattisesti - Makirullat - KETO

| on
4.1.20

Sushi on pastan lisäksi suuri rakkauteni, ja aikana ennen ketoruokavaliota meillä meni kuukaudessa varmasti 70€ sushilounaisiin. 

En silti ole jostain syystä alkanut testailla ketosusheja vaikka olen tovin jo aikonut. Tänään oli se päivä. 

Lohi näyttää vähän murjotulta, löysin pari annospakattua fileetä pakastimesta :D

Nämä ON Oikeasti ihan yhtä hyviä, ellei parempia kuin riisiversiot. Ja täynnä kaikkea terveellistä! 
Ja ei. Kukkakaali ei maistu näissä tunkkaiselta.

Munakas näissä ei ole pakollinen, mutta tuo lisää täyttävyyttä. Voit jättää sen myös pois. Voit myös korvata lohen tonnikala-majoneesilla, ravuilla jne. Väliin voi myös laittaa porkkanasuikaleita, paprikaa, ituja jne... 



Tästä tulee todella iso annos makeja, sanoisin että neljän hengen lounas, tai oiva tarjotin illanistujaisiin. As per usual; en laske makroja. 

Sushia vähähiilihydraattisesti 

-maki-rullat-


  • 300g tuoretta lohta
  • kanalientä
  • 3 kananmunaa
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • nori-merilevää (1pkt/5 levyä)
  • kurkkua
  • avokadoa
  • soijakastiketta
  • wasabia
  • (loraus sitruunamehua)
  • jauhettua inkivääriä

Riisi

  • 450g kukkakaalta
  • 130g maustamatonta tuorejuustoa
  • 2rkl riisiviinietikkaa

Siivuta lohi ohuiksi viipaleiksi. Jotkut graavaavat lohen, mutta suolamäärä kauhistutti, tuleehan sitä myös soijasta, joten laitoin lohen ihan maustamattomana näihin. 

Pese ja kuori puolikas kurkku ronskisti, siihen saa jäädä myös kuorta. Leikkaa se pitkittäin kahtia ja poista keskiosa. Leikkaa siitä ohuita suikaleita. 

Halkaise ja siivuta myös avokado pitkittäin. Lorauta hieman sitruunamehua ettei viipaleet tummu.

Munakkaan valmistus:


Mietitkö mitä kanaliemi tässä tekee? 
Munakkaasta tulee näin pehmeämpi ja ohuempi 
jolloin se taipuu notkeammin rulliin.

Tee kanaliemi. Anna liemen jäähtyä, ja vatkaa sillä aikaa munien rakenne rikki. Yhdistä vatkatut munat jäähtyneen liemen kanssa. Voit makeuttaa parilla steviatipalla, minulla ei ollut taloudessa mitään makeutusaineita, hyvin maistui ilmankin. Kaada puolet taikinasta pinnoitettuun pannuun ja paista keskilämmöllä ohuen ohueksi munakkaaksi. 


Tämä munakas tarvii paiston vain toiselta puolelta. Paista sitten toinen munakas. 

Riisin valmistus:

Raasta tai hienonna koneella kukkakaali. Älä tee liian hienoa, muuten se menee muusiksi. 


Paista kuumassa pannussa tilkassa öljyä pari minuuttia. Sen ei tarvitse kypsyä kunnolla, saa jäädä myös purutuntumaa. Jäähdytä kukkakaaliriisi kulhossa ja lisää siihen tuorejuusto ja riisiviinietikka. Sekoita tasaiseksi. 

Aseta norilevy bambumatolle (tai kelmun päälle... suosittelen satsaamaan sen nelisen euroa bambumattoon tosin). Aseta munakas päälle niin että norin yläosaan jää pari senttiä "liimapintaa". Levitä munakkaan päälle riisi-juustosekoitusta tasaisesti ohut kerros. Ripottele päälle inkivääriä. Laita sitten levyn alareunaan lohisuikaleita sekä kurkkusuikaleita. Muutamaan laitoin myös tuorejuustoa, ja yhden tein ilman riisiä, pari ilman munakasta. 

P.S. Testasin myös toisin päin jonkun ohjeen mukaan; eli munakas alla. Siitä ei tullut kyllä mitään, toimiihan tuo nori-levy tiiviimpänä "kuorena" ja liimaantuu kiinni, mitä munakas ei tehnyt (tietenkään). Ei auttanut kuin avata rulla ja repiä munakas alta pois. Näitä juttuja nyt vaan pitää oppia kantapään kautta... 😁


Jossain ohjeessa neuvottiin käyttämään SEKÄ bambumattoa että kelmua... Jälleen kantapääkokemus... 

 Ota kiinni bambumaton alareunasta ja ala rullaamaan. Ensimmäisen "kierroksen" jälkeen varmista että täytteet jäivät rullan sisään ettet pukkaa niitä vain eteenpäin. Käytä bambumattoa apuna ja painele napakaksi. Pyörittele loppuun rullaksi. Toista kunnes kaikki viisi rullaa on valmiita. 

Laita rullat jääkaappiin puoleksi tunniksi jähmettymään. Käyttäen terävää veistä leikkaa niistä sitten n. 1½cm siivuja. Aloita leikkaaminen keskeltä, näin täytteet eivät ala tursuilemaan reunoista. 


Tarjoile jokaiselle oma soijakastikekulho ja wasabia lautasen reunaan. Wasabin voi liottaa soijakastikkeeseen jolloin ei tarvitse erikseen sipaista sitä jokaiseen rullaan. 


Sushit SAA syödä käsin. Se ei ole moukkamaista, ja Japanissa jopa ihan normaalia. Meillä ukkeli syö nää haarukalla, itse tykkään syödä puikoilla. 

Oli kyllä niin herkullista, eikä juuri eroa huomannut riisiversioihin. Miksi mä olenkaan odottanut NÄIN kauan testatakseni näitä. 
Näitä tulee näkymään tämän muorin instakuvissa kyllä tasaisin väliajoin... Nam nam nam nam!!!


Tsekkaa myös aiempi sushireseptini  TÄÄLTÄ


*