¤ Reseptejä ¤ Autoimmuunisairauksien hoitoa ruokavaliolla ¤ Matkustelua ¤ Tuotetestausta ¤ Ravintolatärppejä ¤

Marinoitua karitsanviulua punaviinikastikkeessa.

| on
25.4.19
Seuraa resepti jonka ei pitänyt onnistua, mutta tuloksena olikin mehevä, suussa sulava paisti, jota vieraamme kehuivat vuolaasti ihan allekirjoittaneen punastumiseen saakka. Jopa kärkevin kriitikkoni, ukkeli, oli täysin myyty. Oman äimistykseni hälventyessä oli pakko vielä itsekin todeta että ei tämä oikein paremmin olisi voinut onnistua. 

pssst. 
Tämä ensin vahingossa "ylipaistettu" resepti on myös 
uusintatestattu 28.4.19 täsmälleen samalla tavalla, 
ja jälleen täydellisen suussasulava rakenne. 
Kuvia päivitetty samalla.



Kaikki alkoi siitä kun pääsiäisen alla sain viimein usutettua ukkelinkin paikalliseen Halal-kauppaan. 


Dunia Market on toiminut Espoon Leppävaarassa jo pitkään, ja oli aikoinaan Espoon ensimmäinen Halal-kauppa. Muutama kuukausi sitten hain sieltä karitsan kyljyksiä ihan extempore-visiitillä, ja kaupan pieni, mutta herkullinen lihatiski jäi mieleen. 



Monella on ennakkoluuloja näiden kauppojen lihan laadusta ihan niin kuin ukkelillakin oli, mutta tiskissä on ihan kotimaista lihaa, ja tarjolla on osia joita ei ihan joka marketista saa, kuten vaikkapa pässinkiveksiä, joka on kuulemma herkkujen herkku. (Jumankauta niillä muuten on valtavat kassit, näin niinku sivuhuomautuksena... 👀😂)

Myös Halal-tyylillä teurastaminen luo ennakkoluuloja eläinten tarpeettomasta kärsimyksestä, mutta Suomessa halal-teurastuksissa eläin tainnutetaan ennen veren laskemista ihan kuten "tavallisessakin" teurastuksessa. 


Suomen lainsäädäntö mahdollistaa sellaisen uskonnollisista syistä noudatettavan erityisen teurastustavan, jossa verenlasku aloitetaan samanaikaisesti eläimen tainnuttamisen kanssa. Uskonnollisista syistä noudatettava erityinen teurastustapa on sallittua vain teurastamossa Ruokaviraston tarkastuseläinlääkärin läsnä ollessa. Monet islamilaiset yhteisöt hyväksyvät kuitenkin myös eläinten tainnuttamisen ennen verenlaskua, ja käytännössä Suomessa tuotetaankin halal-lihaa ainoastaan siten, että eläin tainnutetaan ensin ennen verenlaskua. Suomessa halal-teurastus ei eläinten kohtelun ja hyvinvoinnin osalta siten poikkea mitenkään tavanomaisesta teurastuksesta. Halal-teurastusta tehdään Suomessa tällä hetkellä neljässä teurastamossa, joskin halal-teurastettujen eläinten lukumäärä on pieni. - Ruokavirasto -
Halal-kaupoissa kotimainen liha on huomattavasti edullisempaa kuin marketeissa. Tämäkin saattaa aiheuttaa ennakkoluuloja. Tämän kuitenkin selittävät sekä lyhyempi tuotantoketju että se että Halal-kaupat myyvät lihaa huomattavasti pienemmällä katteella kuin perusmarketit. Lihan laatuun tämä ei vaikuta mitenkään. Päinvastoin. 

Dunia-marketissa esimerkiksi tuore naudan jauheliha suoraan tiskistä on n.4€/kg. Ostamalla kannatat siis pienyrittäjää JA vähennät muovin käyttöä siinä sivussa. 

Mutta sitten siihen karitsaan! 
Muista että karitsa saa marinoitua ainakin vuorokauden. 

Ostimme 2,2kg:n viulun n.23€:lla. Lihamestari leikkasi luusta viitisen senttiä pois jotta se mahtuisi mukavasti uuniin. 

Uusintakierroksella kolmen kilon viulu...



MARINADI:

  • 2dl punaviiniä
  • 2 punasipulia kuutioituna
  • 1rkl sinappia (dijon)
  • 1,5dl luulientä (mielellään itse keitettyä)
  • 2rkl voita huoneenlämpöisenä
  • 3 valkosipulinkynttä murskattuna
  • 3 oksaa rosmariinia, varret irrotettuna
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • 1rkl oliiviöljyä
PAISTOON:
  • 4-5 valkosipulinkynttä kokonaisena
  • 2 rosmariinin oksaa
  • pari rouhaisua suolaa myllystä

Poista viulusta kalvot jos niitä ei ole jo poistettu. 
Sekoita kaikki marinadin ainekset paitsi voi hyvin kulhossa. 


"Puukota" karitsanviuluun pieniä koloja sinne tänne, hiero voi viulun pintaan ja laita karitsanviulu paistopussiin. 
Kaada marinadi pussiin ja sulje pussi. 


Kääntele paistia varovasti jotta marinadi pääsee 'joka kolkkaan'. Varovasti siksi, että luissa on teräviä kulmia jotka saattavat pussin rikkoa. Allekirjoittaneella näin kävi. Sain onneksi napattua litkut talteen ja ei muuta kuin uuteen pussiin. Laita paisti jääkaappiin marinoitumaan vähintään vuorokaudeksi, mielellään kahdeksi. 
Suosittelen laittamaan paistin pusseineen korkeareunaiseen astiaan, siltä varalta että pussi rikkoontuu. 

Ota paisti huoneenlämpöön n. 1,5h ennen uuniin laittamista. Poista paisti pussista.

Työnnä nyt puukotusreikiin valkosipulin kynsiä sinne tänne. Rouhi pintaan vähän suolaa. Laita paisti puhtaaseen paistopussiin ja viskaa mukaan rosmariinin oksat. Sulje pussi. 

Laita paisti reunalliselle uunipellille. Iske paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan. Varo osumasta luuhun. Leikkaa pussin yksi nurkka auki (niin että nurkka on kattoa kohti ettei kaikki nesteet karkaa...). 

Paista ensin 200 asteessa 30 minuuttia, ja laske sitten lämpö 150 asteeseen ja... 
---
Noh, nyt seuraa se vahinko joka saattaakin olla onnistumiseni salaisuus; 

Katselin nimittäin sen seitsemän tuhatta reseptiä läpi, joissa kaikissa käskettiin poistaa paisti uunista kun mittari näyttää 75 astetta. Minulla nyt kuitenkin oli hurjasti puuhaa, ja kun viimein kurkkasin uuniin, näytti mittari 90 astetta. 

Kauhusta kankeana pistelin mittaria eri kohtiin paistia, joka kohdassa 90 astetta. Kirosanoja seurasi. Vieraat ovat jo matkalla... Tarjolla siis takuulla kuivaa känttyä...
---

Oli aika siis poistaa paisti paistopussista, ja toivoa parasta.

Paisti kääräistiin vahvaan folioon ja jätettiin lepäämään n. 30 minuutiksi.


Karitsan kaveriksi paahdoin juureksia uunissa; perunaa, bataattia, lanttua, punajuurta, sipulia, palsternakkaa, maustoin ne Provencen yrteillä. Tein myös punaviinikastikkeen käyttäen paistopussista talteenottamaani nestettä sekä luulientä. 



PUNAVIINIKASTIKE
  • 2dl karitsan paistolientä
  • 1-2dl luulientä 
  • 1,5dl punaviiniä
  • 1 sipuli kuutioituna
  • 1 rosmariinin oksa (varsi poistettuna)
  • 40g voita
Sulata kattilan pohjalla puolet voista. Kuullota sipulikuutiot. Kaada kattilaan karitsan paistoliemi ja lisää myös rosmariini. Anna kiehahtaa. 

Lisää nyt punaviini ja anna taas kiehahtaa. Laske sitten lämpöä ja keitä kunnolla kokoon. 

Lisää luulientä 1dl kerrallaan ja sekoita. Lisää tarvittaessa toinen desi paksuudesta riippuen. Anna edelleen muhia matalalla lämmöllä. Annoin keittyä puolisen tuntia. 


Ennen tarjoilua siivilöi kastike tiheän siivilän läpi, lisää loput voista ja sekoita hyvin. Voi antaa kastikkeelle kiiltävän pinnan. 

Kaverit jo tätä reseptiä kaipailikin ja ensin mietin etten tätä postaa ollenkaan, ottaen huomioon huonot kuvat ja "vahingossa onnistumisen" mutta lopulta halusin itsellekkin tämän talteen, ja jo viikkoa myöhemmin teimme samalla reseptillä uuden paistin. 


Tällä kertaa tosin parsakaalin ja varhaiskaalisalaatin kanssa, kun välttelen noita tärkkelyksiä...











                                             

Ykkösluokan terveydenhuolto Suomessa on hölynpölyä

| on
3.4.19
Aihe, josta on ollut viimeaikoina kohua jopa Ameriikan mannerta myöten. 

Varsin mielenkiintoista oli se, että Suomalaiset nousivat välittömästi barrikaadeille Nikki Haleyn twitter-kommenteista, puolustamaan terveydenhuoltoamme, jopa kehumaan sitä, vaikka totuus on toinen, ainakin julkisella puolella. Luemme joka päivä lehdistä terveydenhuoltomme vioista, hoitovirheistä ja hoitamattajättämisistä. Jopa kuolemaan johtaneista sellaisista.

Totta on, että Suomessa äiti- ja lapsikuolleisuus on maailman matalimpia. Totta on myös se että varallisuudesta riippumatta, me suomalaiset pääsemme terveyskeskukseen huoliemme kanssa. 


Kaikki kuvat Pixabay.com-sivustolta

Mutta saammeko me siellä hoitoa ennen kuin pää on kainalossa?

Oletko oikeasti tyytyväinen saamaasi hoitoon?

Vai puolustitko vain kotimaasi mainetta patrioottisesti loukkaantuneena julkisesta nöyryytyksestä? 

Pääsemmekö edes sinne lääkärille, vai pelkästään hoitajan kuulusteltavaksi?

Jos olet perusterve eikä lääkäriin  ole tarvetta muulloin kuin ehkä siinä synnytyksessä, ei sinulla luultavasti ole paljon pahaa sanottavaa, mutta jos olet oikeasti sairas, kroonisesti sairas, vammainen tai vanhus, tilanne on tyystin toinen. 

Hoidon tarpeen arviointi tarkoittaa että joudut otsa hiessä uskottelemaan elämäänsä kyllästyneelle hoitajalle että tarvitset oikeasti lääkäriä. Hoitaja usein päättää toisin. Saatat päästä lääkärille vasta 3kk:n päästä, jos sittenkään.

Innosta puhkuen kirjoitat kerralla kaikki vaivasi ylös että saisit kerralla hoidettua useamman asian, ja marssit viimein lääkärille... vain kuullaksesi 

-'se on varmasti vain stressiä'   
-'meillä ei ole resursseja ottaa verikokeita' 
-'no, ota d-vitamiinia jos väsyttää' tai 
-'ei ole resursseja tutkia vatsakipuja' 

vaikka potilaalla samat oireet kuin äidillään joka kuoli paksusuolen syöpään. 

Toisella esimerkillä vuosia jatkuneet suolisto-ongelmat ja jopa veriripulia, kolonoskopia peruttiin Jorvin  vatsakeskuksen toimesta, vaikka potilaan äidillä oli suolistosyöpä, koska 'tällaiset oireet tässä iässä ovat normaaleja'. Tässä tapauksessa TK-lääkäri oli suostutellut ensin vastahakoisen potilaan kolonoskopiaan, sillä oireisiin ei löytynyt syytä ulostenäytteestä eikä verikokeista. TK-lääkärin mielestä se oli ehdottoman tärkeää koska oireet olivat vakavia. Se käy ilmi myös hänen omakantaan kirjoittamasta tekstistä. 

Tässäkään tapauksessa ei muuten ollut resursseja ottaa ruoka-aineyliherkkyystestejä. 

Kolmas esimerkki kärsi väsymyksestä, muistiongelmista, lapsettomuudesta, autoimmuunisairauksista vuosikymmeniä. Yksikään lääkäri ei tutkinut mistä 'selittämätön' lapsettomuus johtuu, ei vitamiinipuutoksia, nyhtivät vain rahat hedelmöityshoitoihin vaikkei niillä ollut mitään mahdollisuutta onnistua vakavissa puutoksissa ja elimistön tulehdustilassa. 

Lääkäri ei myöntänyt asiaa edes nähtyään verikoetulokset jotka potilas (minä) otatin muualla. 'Tulokset on aika normaalit' vaikka D-vitamiiniarvot mm. olivat jopa Suomen viitearvojen mukaan matalat kuuman ja aurinkoisen kesänkin jälkeen. 

Lääkärillä ei ollut mitään sanottavaa puutoksiin jotka olisivat raskauden käynnistyttyä aiheuttaneet korkean riskin mm. downsyndroomaan ja hermostovaurioihin sikiölle. 

Tällaisia riskejä ei kartoitettu ennen hedelmöityshoitojen aloitusta. Miksi?

Psoriasista hoidetaan PAIKALLISHOITONA. Miksi? 

Ei oikeastaan ole 'ihopsoriasista' JA 'nivelpsoriasista'. 
On psoriasis, autoimmuunisairaus, jossa välittäjäaineiden tuotanto kiihtyy, ja se oireilee iholla ja/tai nivelissä. 

Psoriaasin hoidossa siis tulisi keskittyä syyhyn, niihin välittäjäaineisiin, ei siihen missä se oire ilmenee. 

Suomessa en ole 20 vuoden aikana saanut muuta kuin kortisonivoiteita ja liuoksia avuksi julkisella puolella. Yksityisellä viimein kokeiltiin supressanttia, vaikka läiskien prosentuaalinen määrä iholla oli ns. matala, sillä se oli paikoissa joka vaikutti keskimääräistä enemmän normaaliin elämään. Kävi kuitenkin ilmi että olin sille allerginen. Palattuani julkiselle, HUS:in maineikkaaseen 'ihosairaalaan', minut likimain naurettiin pihalle, listan kortisonivoidereseptien kanssa. 

Tällöin mukanani oli valokuvat ihostani pahimmillaan, ja noudatettuani AIP-ruokavaliota parin viikon ajan. Paraneminen ei kuulemma johtunut ruokavaliosta, vaan minulla oli muuten vaan hyvä kausi, tai ne 3 kapselia jotka otin ennen allergista reaktiota, oli parantanut yhden läiskistä lähes sileäksi, ja muutkin osoittivat parantumisen merkkejä. 

Ruokavalion vaikutuksesta psoriasikseen ja muihin autoimmuunisairauksiin on lukemattomia tutkimuksia ympäri maailmaa. Mutta erikoislääkäri väittää ettei ne pidä paikkaansa.

Tiedätkö millaisia palkkioita maksetaan lääkäreille esimerkiksi biologisten lääkkeiden määräämisestä? Toki palkkio naamioidaan kaiken maailman kissanristiäisesiintymisten 'palkkioiksi'. Mutta puhutaan kymmenien tuhansien vuosipalkkioista. SIKSI lääkäri ei halua sinun parantuvan ruokavaliolla.

Sivumainintana, minun psoriasis on nyt remissiossa, siirryttyäni ketoruokavalioon ja täysin lääkkeettömäksi psoriasislääkityksistä. 

Lääkäri varoittelee ylipainoista, verenpainetautista astmaatikkoa ettei ruokavaliota, joka LASKEE verenpainetta tulisi noudattaa. Miksi? 



Miksi verenpainetta ei saa laskea terveellisellä ruokavaliolla, vaan se on tehtävä VAIN lääkkeillä? 

Oksettaa, suututtaa ja suoraansanottuna *ituttaa. Suomessa terveydenhuolto on edullista, sanovat. Ei se ole edullista, jos sillä rahalla ei SAA hoitoa. Sen rahan mitä käytät terveyskeskukseen, voisit käyttää oikeaan ruokaan, ja voida paremmin. 

Miksi Suomi tuntuu olevan viimeisenä hyväksymässä uudempia hoitotapoja, joista on kuitenkin lukemattomia tutkimustuloksia ympäri maailmaa? 

Jos ihmiset koulutettaisiin hoitamaan elämäntavoista johtuvia sairauksia ruokavaliomuutoksilla, olisi se loppupeleissä valtiolle edullisempaa kuin lääkitä verenpainetautisia, tyypin 2 diabetespotilaita ymym. Terveyskeskusjonot lyhenisivät, ja varoja voisi käyttää enemmän niihin potilaisiin joiden sairaudet eivät (ehkä) ruokavaliolla parane. Tällaisia sairauksia on aika vähän tbh... 

Miksi kokemusasiantuntijat ovat huuhaata, vaikka todisteet parantumisesta olisivat niin valokuvien, korjattujen diagnoosien, kuin labrojenkin muodossa?




Seurasin viimeisimmän Terveyssummitin haastatteluja suurella tiedonjanolla. Samalla kun sain runsaasti tietoa, suuttumukseni kasvoi. 

Kuinka paljon aikaa olen tuhlannut kuunnellen aivopestyä sakkia terveyskeskuksissa, luullen että he haluavat minua auttaa? Sellaiset lääkärit tuntuvat olevan harvassa. Ne, jotka suosittelevat luonnollisempaa tapaa hoitaa, vaiennetaan nopeasti 'huuhaaksi', 'hölynpölyksi' tai heiltä viedään luvat. Esimerkkinä noitajahdit mm. Antti Heikkilää ja Ville Pöntystä kohtaan; molemmilla on kontollaan järjetön määrä onnistumistarinoita, parantuneita potilaita. Kukaan ei ole heidän neuvoillaan, ruokavaliomuutoksilla, taikka vaihtoehtoisella lääkityksellään kuollut. Samaa ei voi sanoa käypä-hoidoilla hoidetuista. 

Miksi terveellistä ruokavaliota ei tarjota edes mahdollisuutena? Lääkityksen ohella? Ymmärtäisin jos terveellisesti syömisellä olisi haittavaikutuksia. 

Mutta kun ei ole.