---Ruokablogi---

Ajatuksia painon pudotuksesta, ruokavaliosta ja läskimyyteistä

| on
29.5.18
Mietin tovin, kirjoittaisinko tästä aiheesta laisinkaan. Muutamalla somekanavalla olen nähnyt painonpudotus-postauksiin tulevan aika lailla negatiivista palautetta, viime aikoina kun on ollut tapetilla kurvit, vaakakapinat ja itsensä hyväksyminen... 

Mutta sulkeeko itsensä rakastaminen pois painon pudotuksen, jos näkee siihen itse tarvetta?

Mitä jos ei rakastakkaan niitä OMIA muotoja vaikka rakastaisikin itseään sillä lailla sopivasti? Ja mitä jos se vatsamakkaran inhoaminen tuleekin ihan omasta päästä, ei instagramista tai median luomista illuusioista? Mitä jos sitä inhoaa ihan terveyssyistä?


Onko minulla lupa inhota omaa vatsamakkaraani ilman että siitä joku pahoittaa mielensä tai kokee että tuomitsen näin kaikki ylipainoiset inohttaviksi?  Mitä jos minusta ajatus maata ukkelin vieressä sängyssä kainalot sheivaamatta (feminismin nimissä) ja vatsamakkaran retkottaessa vierelläni saa MINUT voimaan pahoin? Ei siksi että vertaisin vatsaani Kendal Jenneriin tmv, vaan siksi että minusta on mukava näyttää edes lähes yhtä kiinteältä ja solakalta mieheni rinnalla näin viidentoista yhteisen vuoden jälkeenkin, kuin olin tavatessamme. 
Koska minulla ei ole mitään syytä miksi en voisi sitä olla. Ei edes lapsia.

 Sillä mitä tunnen omaa kehoani kohtaan, ei ole yhteyttä siihen mitä tunnen muiden kehoa kohtaan. En ole läskivihaaja, eikä minua inhota muiden makkarat tai ylipaino, mutta saanhan mä inhota omaa makkaraani? Saanhan?

Olenko minä nyt siis median luoman mielikuvan uhri? Tarvitsenko terapiaa oppiakseni rakastamaan tätä vaarallista keskivartalolihavuutta sen sijaan että taistelisin päästäkseni siitä eroon? Mielestäni en. Minusta se on varsin tervettä, järkevää jopa. Minulle.

Moni minut tunteva tai minut nähnyt saattaa avata nyt sanaisen arkkunsa ja kailottaa suu vaahdossa: 'mistä kohtaa sinun pitää laihtua?' ja 'sinähän olet tosi hoikka'...

...joko tietämättä että olen se viime vuosina paljon palstatilaa saanut laihaläski; eli näin niin kuin yleisesti ottaen pitkä ja solakka neitonen, mutta siellä puseron alla on piilossa jenkkakahvat joiden välissä rellottaa iän ja huonojen elintapojen tuoma vatsamakkara, ja takana taistelua maan vetovoimaa vastaan häviävä takamus. 

Tai sitten he sulkevat silmänsä tuolta biksukuvalta ja väittävät mustan valkoiseksi ettei minulla ole kahvoja tai makkaraa. Se on jopa ärsyttävämpää kuin tuo ensimmäinen vaihtoehto.


Havainnekuva; tämä ihana maksimekko kadottaa niin kahvat kuin makkaratkin,
kunhan muistaa poseerata oikein, mutta biksut paljastavat totuuden :D



Minulla ei ole kestävyyskuntoa nimeksikään ja lihasvoima on yhtä kaukainen unelma kuin silloin kun rakastuin Linda Hamiltonin hauiksiin katsoessani Terminator 2-elokuvaa ensi kertaa, tai kun rakastuin Tuuli Matinsalon upeaan vartaloon hänen poseeratessa Fitness lehden kannessa joskus 90-luvulla. 

BMI kertoo minun olevan normaalipainoinen, eikä minua toki voisi ylipainoiseksi kutsuakkaan, mutta huolimatta tästä, on keskivartalollani mittava rasvakerros, siis muuhun vartaloon verrattuna. Toisinaan toivon että olisin silleen tasaisesti lihava, että voisin leipoa makkaran vatsaltani pyöristämään minua vähän tasaisemmin, vaikkapa rinnuksista ja lantiolta, sillä ollessani laiha, olin myös täysin muodoton tikku. 

Mutta koska se rasvansiirtely kotikonstein ei onnistu, tuossa reilu kuukausi sitten aloitin kuntokuurin. Rukkasin myös ruokavaliotani sen myötä tukemaan sekä painon pudotusta että auttamaan Psoriasiksen hallinnassa. Jätin pois punaisen lihan sekä viljat maissia lukuunottamatta, ja vähensin roimasti valkoista sokeria. Kahvin makeutan hunajalla, ja töissä juon Jaffan sijaan Bonaquaa (tosin osassa niissäkin on sokeria, mutta huomattavasti vähemmän kuin Jaffassa). Olen myös vähentänyt maitotuotteet minimiin. 
Kahvissa maito on silti pakollinen, ja joskus on saatava vähän juustoa... 


Smoothie bowl

Liika ehdottomuus saa vain aikaan mielihaluja mitä ei ehkä muuten edes tulisi. Siksi päätin etten ruoski itseäni jos johonkin illalliseeni eksyy hieman jauhoja, tai jos maistan muutaman kuution Chorizoa.

En halunnut noudattaa mitään 'dieettiä' vaan syödä ihan maalaisjärjellisesti terveellisesti; Paljon kasviksia, painotettuna vihreät kasvikset kuten parsakaali, pinaatti, lehtikaali ja vihreä parsa. Päivittäin nautin myös hedelmä-marjasmoothien, kanaa tai kalaa, lisukkeena joskus riisiä tai riisinuudeleita, joskus perunaa...useinmiten vain salaatti.



Uunissa paahdetut bataattisiivut
ovat loistava leivän korvike.
Pinnalla murskattua avokadoa
Ensimmäisen kahden viikon aikana muutos oli hurja; iho lähti tohinalla paranemaan ja painokin putosi toista kiloa. (tosin makkara ei kutistunut milliäkään). Hihkuin innosta, eihän minun targettikaan ollut kuin 6kg elokuun alkuun mennessä. Olisin luultavasti päämäärässäni jo kesäkuun lopussa, joten minulla jäisi vielä kuukausi aikaa kiinteytykseen-ajattelin...







Tuli vappu, ja sushi. Söin sushia kolme päivää, ja niin kuin kala on terveellistä, valkoinen riisi ei ole. Niissä määrissä. Kaksi kiloa suhahti takaisin. Nyt on kiire. Enkä ole juoksumatosta ja Malminkartanon portaista huolimatta saanut tippumaan takaisin kuin 800g.

Minulla on nyt tasan kaksi kuukautta aikaa pudottaa 4 kiloa, siis neljän sokeripussin verran. 2kg kuussa kuullostaa lasten leikiltä, mutta tiedän ettei se sitä ole laihaläskille.

Nyt on siis ruuan kanssa oltava vähän tiukempi, ja liikunnan kanssa rankempi. Esiin on kaivettava HIIT-harjoitusoppaat ja tekosyyt on heitettävä romukoppaan. Sää ei ole este, sillä tuo juoksumatto on tuossa olohuoneen nurkassa, ja HIIT-harjoitukset onnistuu myös sisällä jumppamatolla. Tosin nyt sää on ollut kyllä niin suotuisa että treenit onnistuu ulkona vieläkin paremmin. 


Eilen vedin portaita ensi kertaa nollan pysähdyksen taktiikalla vaikka tiukkaa se teki. Kun meinasin luovuttaa, käveli ohitseni mies jolla oli rutkasti enemmän pudotettavaa kuin minulla, pysähtymättä. Niinpä minäkin ummistin silmäni lepopaikalta ja jatkoin kieli vyön alla tamppausta. Hitto mikä fiilis! 


Tämän tiukemman spurtin myötä tulee muuten sitten ruokapostauksistanikin astetta terveellisempiä, toki sallin itselleni pieniä poikkeuksia silloin tällöin. Elämästä, ja ruuasta pitää nauttia, syyllisyyttä tuntematta.

Ihanaa kesän alkua kaiken kokoisille naisille ja miehille, karvoihin katsomatta! 
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti