AIP-ruokavalio-asiaa ja resepti itsetehdyille suolakurkuille

elok. 28, 2018 2 comments

Edellisessä postauksessa kerroin autoimmuunisairauksistani ja muista vitamiinipuutoksista mitä havaittiin verikokeistani Romaniassa. Olen onnistunut superhyvin gluteenittoman ruokavalioni kanssa, mutta olen nyt tutkinut ruokavalion vaikutusta autoimmuunisairauksiin syvemmin, ja olen päättänyt ottaa askeleen eteenpäin. Apuna olen käyttänyt mm. Naprapaatin Vaimon sekä Paleomomin sivuja.  

Voitteko kuvitella että 20 vuotta autoimmuunisairauksista kärsineenä, luin ensi kertaa elämässäni yhdestä niiden laukaisevasta tekijästä juurikin Naprapaatin vaimon sivulta. 
IKINÄ ei ole yksikään lääkäri maininnut vuotavan suolen oireyhtymästä, ja ensin en uskonut edes lukemaani. 'Koska ei mulla kyllä sellaista ole'-ajattelin. Tutkittuani asiaa, voin nyt sanoa syvällä rintaäänellä että KYLLÄ ON. 
Ja tätä me lähdemme nyt parantamaan. 



Tänään on siis keittiössä lähtenyt valmistumaan jos minkälaista suoliston parantajaa, kuten luista hitaasti keitetty liemi, josta tulee pohja moniin tuleviin aterioihin, sekä itsetehdyt suolakurkut. Huomenna lähtee hapankaali fermentoitumaan. 






Miten suolakurkku tai hapankaali sitten parantaa suolistoa? Lue siitä vaikkapa täältä:  https://www.ruokatauko.fi/suolisto-kuntoon/ . Jos et jaksa, niin se liittyy suoliston bakteerikantaan, ja oikealla lailla maitohappokäymisellä valmistetut kurkut ja hapankaali saavat bakteerikannan tasapainoon, näin niinkuin tiivistäen. Joidenkin tutkimusten mukaan käymisteitse valmistettujen ruokien syömisen on todettu vähentävän ahdistuneisuutta ja neuroottisuuttakin (KLIK).

Älä kuitenkaan erehdy luulemaan että mitkä tahansa kaupan 'maustekurkut' tähän pystyvät. Jos ne sisältävät sokeria ja etikkaa, niistä ei ole mihinkään. 
Nyt alkaa olla muuten viime hetket käsillä avomaankurkkujen ostoon, pian niitä ei enää ole saatavilla kunnes ensi kesänä. Käy siis nopeasti nappaamassa talteen kurkut ja testaa tämä superhelppo suolakurkkuohje!

Minulla oli käytössä 1,5 litran purkki, mutta suosittelen korkeampaa, jos teet kokonaisista kurkuista, sillä mä jouduin halkaisemaan ylemmän kerroksen kurkut kun ne eivät olisi muuten mahtuneet.


Suolakurkut


  • n. 10kpl avomaankurkkuja
  • 5rkl merisuolaa*
  • 1,4l vettä
  • 1 ruukku tilliä
  • 6-8 valkosipulin kynttä
  • n. 3 rkl sinapin siemeniä
  • 1rkl kokonaisia maustepippureita
  • 4-6 katajanmarjaa
  • n 1rkl raastettua piparjuurta
Laske kattilaan vesi (voit keittää ja jäähdyttää veden halutessasi mutta se ei ole pakollista, meidän vesi on niin puhdasta) ja liota siihen merisuola. Kuori valkosipulin kynnet ja paina niiden rakenne napakasti veitsellä rikki, kuitenkin niin että ne pysyvät silti yhtenä palana. 

*kuullostaako liialta suolamäärältä? Päätin tehdä tästä erityismaininnan koska sain palautetta siitä. 5rkl on yhtäkuin 0,75dl jolloin suolamäärä on aikalailla vastaava kuin Venäläisten suolakurkkujen ohjeissa joissa neuvotaan laittamaan 0,5dl suolaa/litra. Näistä TULEE suolaisia, ja se on tarkoituskin.


Aseta puhtaaseen steriloituun purkkiin pohjalle tilliä, kaksi valkosipulin kynttä, pari katajanmarjaa, 1rkl sinapinsiemeniä, hyppysellinen piparjuurta  ja muutama maustepippuri. 

Aseta niitten päälle pystyasentoon hyvin puhdistettuja kurkkuja.  Ne saa olla tiukasti vierekkäin, eli niin paljon kuin vain saat mahtumaan. 

Toista kerros kohdassa 1 olevia aineksia. 
Lisää sitten toinen kerros kurkkuja. Kuten aiemmin kerroin, mun purkkiin ei sitten mahtunutkaan toista kerrosta, joten jouduin katkaisemaan kurkut keskeltä. Tämä ei tietenkään ole katastrofi, mutta en vain tiedä MITÄÄN parempaa kuin puraista kokonaiseen suolakurkkuun ja se ihana pirskahdus... tiedättehän mitä tarkoitan? Anyway...



Aseta pinnalle vielä kolmas kerros tilliä ja mausteita

Kaada sitten neste purkkiin niin että kurkut peittyvät hyvin mutta kannen ja veden pinnan väliin jää pari senttiä. Voit laittaa pienen painon kurkkujen päälle. Itselläni oli pienen pieni lasikulho joka mahtui purkkiin hyvin. 

Sulje purkki tiiviisti ja laita fermentoitumaan huoneen lämpöön pimeään paikkaan.
"Röyhtäytä" astiaa 7 päivän välein. Kurkkujen pitäisi olla valmiita parissa viikossa mutta maistamalla paras. 
Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun laitoin kurkkuihin tilliä, sillä olen tähän päivään saakka ollut self confessed dill hater. 


Ajattelin kuitenkin että tilli kuuluu aika olennaisena osana näihin kurkkuihin, eikä mun tarvi sitä tilliä sieltä purkista syödä... 

Kokatessani päätin kuitenkin maistaa tilliä ihan pikkiriikkisen. Pureskelin sitä tovin eikä yök-reaktiota tullutkaan. Otin toisen varren ja aloin pureskella, ja näin, jouduin toteamaan että se olikin aika hyvää. Jälleen kerran minut on siis käännytetty tykkäämään ruoka-aineesta jota olen vihannut koko elämäni. 

Seuraavaksi taidan tutustua uudelleen artisokkaan. 

Joko sinä olet aloittanut säilömään kasviksia ja marjoja pimeää talvea varten? 










Kommentit

Lähetä kommentti

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca