Ihana DIY joulu! Vuorossa Joulusinappi!

joulu 22, 2016 0 comments

Tänään päätin kokeilla jälleen itselleni uutta DIY tuttavuutta, nimittäin joulusinappia. Ilmeisesti muutama muukin oli samoilla töin, sillä paikallisessa Prismassa ammottivat sinappijauhehyllyt tyhjyyttään. 
Jäljellä oli Auran sinappijauhetta, joten siihen oli tyytyminen. 

Googlailin mieleistä reseptiä sinappiin kolme päivää. En osannut päättää, joten oma reseptini on monen hyväksi kehutun reseptin yhteissumma. 

Pohjana toimi suuressa sinappitestissäkin voiton saanut 'Paras joulusinappi äidin reseptillä' (KLIK ). Tein siihen kuitenkin pieniä muutoksia, sillä halusin käyttää sinapissa myös murskattuja sinapinsiemeniä, ja tuoda siihen hiven oluen ja piparjuuren makua. 




JOULUSINAPPI

1pss Aura sinappijauhetta (100g)
3dl sokeria
4tl maissitärkkelystä
1tl suolaa
3dl kermaa
3rkl valkoviinietikkaa
1 kananmuna
1rkl öljyä
1tl paprikajauhetta
1tl kurkumaa
1 tl raastettua piparjuurta
1/2 dl olutta (käytin vaaleaa)
1 rkl sinapinsiemeniä




Laita Sinapinsiemenet mortteliin ja murskaa niitä hieman. Kaada olut pieneen lasiin ja laita siemenet likoamaan muutamaksi tunniksi. 

Kun se on kulunut, sekoita kuivat aineet kattilassa.

Lisää kattilaan kerma ja sekoita, sitten etikka ja sekoita uudelleen.  Laita piparjuuriraaste mukiin ja lisää tiraus etikkaa ja sekoita. Haarukkaa käyttäen paina raaste mukin reunaan jolloin niistä irtoaa neste, kaada sekin sinappikattilaan. Riko kananmunan rakenne ja lisää se kattilaan. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna keskilämmöllä niin että sinappi pulpahtaa kerran tai pari. Poista sitten liedeltä. Lisää öljy ja murskatut sinapinsiemenet ja sekoita voimakkaasti kunnes sinappi on tasaista. 



Kaada sinappi steriloituihin purkkeihin ja anna jäähtyä huoneen lämmössä. Säilytä sinappi jääkaapissa. 
Tämä sinappi säilyy n. kuukauden jääkaapissa, kerman ja kananmunien käyttö lyhentää säilyvyysaikaa. Sinapin  voi myös tehdä ilman niitä, käyttäen esimerkiksi vettä tai muuta nestettä. Katso ohje TÄÄLTÄ kahteen erilaiseen konjakkisinappiin; toinen kermalla, toinen ilman.


Jos kokeilet reseptejäni, anna ihmeessä palautetta, ehdottaakin saa jos mielessäsi on joku muutos resepteihini. Kaikki otetaan ilolla vastaan 💗


Muistathan tykätä myös fb-sivustani. Linkki löytyy sivupalkista :)


Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…