Sunday Roast with all the trimmings- paahtopaistia herkullisilla lisukkeilla

jouluk. 7, 2016 0 comments




Sunnuntaina tein taas lempireseptilläni Brittityylisen paahtopaistiaterian, mikä on vaan niin herkullista, että edellisestä kerrasta ei ollut kuin vajaa viikko. 

Tässä postauksessa siis reseptit
  • paahtopaistille
  • kukkakaalipaistokselle
  • paahdetuille perunoille
  • yorkshire-vanukkaille
Englantilaiset ruuat eivät ole oikeastaan mikään kulinaristin taivas näin niinkuin yleisesti ottaen, mutta roast dinner kaikkine lisukkeineen on ihan täydellinen lohturuoka, krapularuoka, ja juhlaruoka. Jos minulla on mitään Englannista oikeasti ikävä, on Brittiläinen pubikulttuuri ja roast dinner.

Vaikka tää ei ehkä ole se edullisin ja helpoin arkiruoka, hyvä puoli on kuitenkin se, että paistia jää aina jonkun verran ja siitä saa seuraavana päivänä tehtyä vaikkapa taivaallisen paahtopaistipatongin, tai lihan voi suikaloida ja tehdä vaikkapa Thaikastikkeen kuten kokki teki monesti pubissa jossa olin töissä muinoin Englannissa asuessani.

Paahtopaistille löytyy kaupasta ihan oma lihansa, mutta jos haluaa vähän pihistellä, voi valita vähän edullisemmankin lihan osan, tärkeää silloin on ettei se ole liian 'littana' ja pieni sekä se ettei sitä ylipaisteta, koska silloin siitä tulee kuiva. 

Itse valitsin ihan siitä edullisemmasta pyöröpaistista reilun kilon palan.
Otin sen huoneen lämpöön 1,5h ennen uuniin laittoa. 
Hieroin pintaan merisuolaa ja peitin tiukasti kelmuun. 

Tässä ateriakokonaisuudessa vaikeinta on tasapainoilla eri ruokalajien valmistuksen kanssa, sillä lähes kaikki tulisi valmistaa uunin ylätasolla ja tietenkin eri lämpötiloissa. Haasteellista siis saada annos lautaselle niin että mikään ruokalaji ei olisi jäähtynyt.

Edellinen kokkaukseni meinasi päätyä katastrofiin kun Yorkshiren vanukkaan turposivat uunin kattoon kiinni. Tällä kertaa olin viisaampi ja otin riskin joka kannatti. Oppi tästä oli se, ettei se haittaa vaikka kaikki ei olekaan ylätasolla. Hyvin onnistuu myös kerroksittain. 

Ateriakokonaisuuteen kuuluu siis paistin lisäksi uunissa paahdetut perunat, Yorkshire vanukkaat, kukkakaali-juustopaistos ja paistinkastike sekä etikoitu piparjuuriraaste. Helpointa on aloittaa lihasta, jolloin pääset valmistelemaan muita raaka-aineita sen ollessa uunissa ja sen vetäytyessä. 

NAUDAN PAAHTOPAISTI ENGLANTILAISEEN TAPAAN
  • n. 1kg paistia kahdelle
  • 6 valkosipulin kynttä (tai 3 jos ne on suuria, jolloin halkaise ne)
  • Loraus punaviiniä
  • oil
  • Suolaa ja pippuria
Ylempänä siis kerroinkin jo lihan valmistelusta paistamista varten. Kun olet valmis paistamaan, laita uuni lämpenemään 150 asteeseen.

Kun uuni on lämmin, poista kelmu lihan ympäriltä ja hiero lihaan öljyä (auringonkukka- mutta myös esim oliiviöljy käy) ja lisää vielä suolaa. Pistele lihan kylkiin 3 reikää molemmin puolin ja tuikkaa niihin valkosipulin kynnet. 
Laita paisti suoraan ritilälle keskitasolle ja laita ritilän alle pelti, jotta lihasta valuva neste saadaan talteen. Kun lihan sisälämpötila on noin 60, lorauta pellille hieman punaviiniä, se alkaa tiristä ja sekoittuu lihanesteeseen, jolloin lihaneste ei pala peltiin kiinni ja saat ihanaa kastiketta.

Paista lihaa kunnes paistin sisälämpötila on 64-68c riippuen siitä miten raa'aksi haluat jättää sisuksen. Poista paisti uunista, sekä pelti, ja kaada neste puhtaaseen kattilaan. Kääri paisti tiiviisti folioon ja jätä vetäytymään n. 15 minuutiksi.


KUKKAKAALIPAISTOS-CAULIFLOWER CHEESE

  • 1 iso tai 2 pientä tuoretta kukkakaalta
  • 4 rkl vehnäjauhoja
  • 500ml maitoa
  • 50g voita
  • 100 g voimakasta juustoa, kuten cheddar
  • pinnalle korppujauhoja
  • suolaa & pippuria

Keitä vesi lisää n 1,5tl suolaa. Irroita kukkakaalista 'kukat' ja laita kiehuvaan veteen n. 2-3 minuutiksi, valuta ja laita ne uunivuokaan. Ota kuitenkin säästöön noin 2dl  keitinvettä. Tulet käyttämään sen kastikkeeseen. 

Laita kattila takaisin hellalle, ja lisää maito, voi ja jauhot kattilaan. Sekoita koko ajan kunnes seos tasoittuu ja alkaa paksuuntua. Laske lämpöä, lisää juustoraaste ja sekoita kunnes taas tasoittuu. 

Kaada juustokastike Kukkakaalien päälle. Paista uunissa keski- tai ylätasolla 200c asteessa 20-30 minuuttia.


UUNISSA PAAHDETUT PERUNAT-ROAST POTATOES


Jos perunat on suuria, leikkaa ne neljään osaan, pienemmät kahteen. Kiehauta kattilassa vettä, lisää suolaa ja perunakuutiot. Anna kiehua 2-3 minuuttia. Kaada vesi pois. 

Laita kansi päälle ja ravista kattilaa voimakkaasti. Näin saat perunoihin rosoisen pinnan ja niistä tulee uunissa rapeampia. 

Laita paistovuokaan tai pellille oikeaa voita ja öljyä, laita uuniin ylätasolle 200c asteeseen muutamaksi minuutiksi, kunnes voi alkaa tiristä. Poista vuoka uunista ja kaada perunat vuokaan, pyörittele niitä hieman että perunat saavat rasvaa joka puolelle. Laita takaisin uunin ylätasolle ja paista n. 30 minuuttia välillä kääntäen perunoita.


YORKSHIRE VANUKKAAT-YORKSHIRE PUDDINGS



Tarvitset tähän muffinssivuuan (ei silikoonista!!) tai vaikka kertakäyttöisiä mini-foliovuokia, tosin tein kerran myös kertakäyttöisiin piirakkavuoksiin ja tuli oikein hyviä, ja suuria :D

Elikkäs:


  • 75g jauhoja
  • 1 kananmuna
  • 75ml maitoa
  • 55ml vettä
  • öljyä
  • suolaa



Laita jauhot ja hyppysellinen suolaa kulhoon, sekoita ja tee keskelle reikä. Riko kananmuna keskelle tekemääsi reikään ja vatkaa niin että kaikki jauhot tarttuu kananmunaan.






Lisää maito ja vesi pikkuhiljaa, jatka sekoitusta kunnes on tasaista. Laita n. rkl öljyä vuokiin ja laita vuoka uuniin muutamaksi minuutiksi, kunnes rasva on todella kuumaa. Ota vuuat pois ja kaada taikinaa vuokiin n. 2 cm jokaiseen. LAita takaisin uuniin ylätasolle 220c n. 10 minuutiksi. Taikina alkaa turvota, ja on valmis kun pinta on kullan ruskea. 



PAISTINKASTIKE -GRAVY


Tarvitset:


  • Lihasta kertyneen nesteen johon sekoitit punaviinin
  • Kukkakaalin keitinnesteen tai vettä
  • BISTO Gravy granules 



Tätä saa Helsingistä -behnford's kaupasta Citykäytävästä, mutta sitä voi myös tilata netistä. 

Toki kastikkeen voi tehdä myös ilman Bisto-rakeita, mutta Bisto gravy on minusta oikein hyvää, etenkin kun siihen lisää sitä 'aitoa' lihanestettä mukaan. 

Laita kattila tulelle, kun lihaneste kuplii aavistuksen, lisää 2-3dl vettä ja anna kiehahtaa. Kun alkaa taas kuplia, laita hella nollille, ja sekoita sekaan 2-3rkl Bisto-rakeita. Sekoita kunnes kastike paksuuntuu.

Kokoa herkullinen lautanen like so ...




Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca