perjantai 6. tammikuuta 2017

Pakkaspäivän porkkana-oliivi-sämpylät

Huh, kylläpä se vieraiden kestitseminen verottaakin energiaa!
Uuden Vuoden vieraamme tulivat ja menivät. Vietimme heidän kanssaan muutaman varsin mahtavan päivän Janakkalassa Haapaniemen Huviloiden ( KLIK )mökeissä syöden ja juoden ihania herkkuja ja viinejä Suomesta sekä maailmalta. 

Reissusta tulossa oma kirjoituksensa mutta vähän myöhemmin. 
Uuden Vuoden lupauksista sen verran että tipattomalla ollaan, toivottavasti reilusti yli tammikuun. Tupakat olisi tarkoitus myös jättää pian pois, mutta sille ei uskallettu laittaa kalenteriin rastia... Olen valmis haasteeseen heti kun miehenikin on, muuten ei tuu mittään. Joulun taidan panna pakettiin huomenna, nyt ei voi kuin köllötellä masun vieressä kiskaistuani 4 sämpylää lounaaksi 😛.

Eilen pyöräytin pizzataikinan jääkaappiin jo aiemmin postaamallani ohjeella, ja samalla iski kova hinku tehdä itse leipää. Mielessä oli vuokaleipä, mutta kun vuoka on tällä hetkellä muussa käytössä enkä laiskuuttani jaksanut sitä alkaa vaihtamaan ja pesemään, päätin googlata sämpyläreseptejä. Lopulta en jaksanut alkaa hommiin koko päivänä, vaan jätin sämpylän valmistuksen aamuun.

Kuten tavallista, en noudattanut mitään tiettyä reseptiä, vaan katselin sekä perus vehnäsämpyläreseptejä että porkkanasämpyläreseptejä, kävin läpi myös jääkaapin ja huomasin avaamattoman purkin kivettömiä oliiveja ja päädyin tällaiseen kombinaatioon:



  • 11dl vehnäjauhoja (minulla oli 6dl puolikarkeita ja loput erikoisvehnäjauhoja)
  • 2dl maitoa
  • 3dl vettä
  • 50g tuorehiivaa
  • 2tl suolaa
  • 1rkl hunajaa
  • loraus öljyä
  • 1 raastettu porkkana (tai enemmän jos haluaa)
  • 8kpl kivettömiä oliiveja pieniksi hakattuina


Liota hiiva kädenlämpöiseen maito-vesiseokseen. Lisää 1rkl hunajaa, porkkana, oliivit ja suola.
Kaada noin puolet jauhoista sekaan ja ala sekoittaa taikinaa. Minä tein ihan käsipelillä, koska pukki ei ole vieläkään tuonut minulle Kitchen Aidia 😉




      
Lisää loput jauhoista vähän kerrallaan ja lopuksi loraus öljyä. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Peitä leivinliinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

Vaivaa taikina ja muotoile pitkäksi pötköksi. Leikkaa pötköstä palasia ja muotoile pyöreiksi palloiksi. Muista että taikina vielä nousee, eli palat saa olla suht' pieniä. Mä sain aikaiseksi 19 sämpylää tästä määrästä. Aseta pallerot leivinpaperille pellille harvaan ja anna nousta vielä ainakin puoli tuntia. 
Paista 225c asteessa n.10-12 minuuttia.



Nämä maistuu varsin herkulta ihan pelkän voinkin kanssa, mutta jääkaapista löytyi vielä juustoa, häränleikkeen loput, kinkkua ja pizzaa varten ostamani Rucola-pakkaus niin päätin 'siivota' jääkaapin vatsaani. 
Jostain syystä mieleeni putkahti kouluajan laskettelureissut, vaikkakin ne retkieväät olivat tuskin kotitekoisia sämpylöitä, ja häränleikkeen sijaan täytteenä oli jotain Balkanhöttöä. Hyvältä ne silti maistui silloinkin. 
Kokeilkaapa! Mukavaa Loppiaisen jatkoa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti