Vappubrunssin suunnittelua... Testissä Parmesaani-tomaatti-lihapullat

huhtik. 27, 2017 0 comments



Sehän on varma että kun olisi aikaa tehdä tärkeitä juttuja, ovat molemmat sivustot mitä tarvitsen tilapäisesti suljettu. No, ompahan aikaa kirjoittaa jopa kaksi eri postausta tänään. 


En vieläkään ole oikein kunnossa keuhkoputkentulehduksen jäljiltä; yö meni yskiessä ja jouduin jopa siirtymään makkarista olohuoneen puolelle jotta edes mieheni saisi nukuttua kun hänellä oli aikainen herätys edessä. 


Yöllä lipitin sitruunalla ja luomuhunajalla terästettyä keitettyä vettä mikä auttoi aina sellaisen puolen tunnin ajan, mutta sitten alkoi taas muurahaispataljoona marssia edestakaisin keuhkoputkessa. Ei kiva! Tältä muuten näyttää koira jota on pidetty yö hereillä 😏



Tämän kirjoituksen jälkeen taidan yrittää nukkua muutaman tuntisen, päätäkin särkee jo tuo yskiminen. 

Tässä olisi vielä muutama päivä aikaa parantua, sillä järjestämme vappubrunssin ystäväpariskunnan kanssa. 
Nyt olenkin kuumeisesti miettinyt mitä sinne voisi tehdä. 
Sormet syyhysivät keittiöön mutta kaapit olivat sangen tyhjänä. Mutta HEUREKA! hyvä syy syödä lihapullia klo 9 aamulla, on testata cocktail-pyöryköitä!!


PARMESAANI-TOMAATTILIHAPULLAT




  • 350g jauhelihaa mulla oli nautasikaa mutta vappuna taidan käyttää nautaa
  • valkosipulin kynsi raastettuna
  • 1/3 tölkkiä Mutti-murskaa
  • paprikajauhetta
  • juustokuminaa
  • 1dl parmesaanijuustoa raastettuna
  • 3rkl korppujauhoja
  • 1/2 birds eye chili
  • kurkumaa
  • rouhittua merisuolaa
  • 1 kananmuna
  • korianteria
  • persiljaa
  • kourallinen pähkinöitä
  • lisää korppujauhoa pullien pyörittelyyn
kaikkia yrttejä ja mausteita siis maun mukaan, olisiko 1tl noin.
Sekoita tomaattimurska, juustoraaste, kananmuna, pähkinät ja kaikki mausteet blenderissä tasaiseksi. Kaada blendattu soossi jauhelihan päälle ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. 
TIP! Maistellessa soossia, mietin että tämähän menisi ihanasti myös keitosta, minus the egg)
Anna taikinan seistä puolisen tuntia jolloin korppujauhot turvottaa taikinan  vähän paksummaksi jolloin pyöryköitä on helpompi käsitellä. 
Itse laitoin puoli tölkkiä tomaattimurskaa taikinaan joten taikinasta tuli aavistuksen liian vetelä.
Tein sekä suuria pullia joiden pinnat paistoin kiinni pannulla ennenkuin kypsensin ne loppuun uunissa, että pieniä pullia jotka paistoin suoraan uunissa. 
Pyörittele taikinasta sitten pullia, sen kokoisia kuin haluat. Paista lihapullat uunissa 225 asteessa puolisen tuntia.
Keitin sitten kaveriksi pastaa, ja kun tuota Muttiakin oli vielä jäljellä, kaadoin loput murskat pannuun missä olin juuri paistellut pullia, ja lisäsin 1 ison ruokalusikallisen vihreää pestoa sekä muutaman rouhaisun merisuolaa. 
Sekoitin annokseen pastaa n.4rkl kastiketta ja pyörittelin kunnolla, jolloin kaikki ihana maku tarttuu pastaan mutta pasta ei kuitenkaan lillu soossissa. Pinnalle pyörykät. Nauti! 
Jos teet pieniä cocktailpullia, laita ne kylminä tikkuihin makeitten kirsikkatomaattipuolikkaiden ja basilikan lehden kanssa.

Lisää vappupostauksia luvassa viikonloppuna. Mukavaa viikkoa!




Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca