Englannissa asuessamme yksi vakkariannoksistamme Kiinalaisessa ravintolassa oli Singapore nuudelit. Nimestään huolimatta annoksen alkuperä ei suinkaan ole Singaporesta, mutta se on silti yksi suosituimmista annoksista Kiinalaisissa ravintoloissa sekä Englannissa että Amerikassa.
Singapore nuudeleissa olennaista on keltainen Curry, joko tahnana tai jauheena. Lisäksi eri kasviksia herneistä paprikaan ja kevätsipuliin, bambunversoihin, ja mehukkaat katkaravut. Täytyy tosin myöntää että usein jätän ravut pois koska niitä ei vain raski alvariinsa ostaa. Loraus kalakastiketta saa nuudeleihin myös särmää.
Googlatessani ohjeita törmäsin autenttiseen Aasialaiseen reseptiin, jossa oli myös ratkaisu minulla usein esiintyvään ongelmaan. Nimittäin siihen, kun yritän tehdä munassa paistettuja nuudeleita tai riisiä, tulee siitä varsinaista mössöä. Noh, sehän johtui tietenkin siitä että olin aina tehnyt ne väärin.
Nämä seuraavat vinkit varmistavat ettei niin käy:
- Riisinuudeleita EI pidä keittää, EIKÄ edes laittaa kuumaan veteen; liota ne sen sijaan KYLMÄSSÄ vedessä n. 15 minuuttia. Kaada sitten vesi pois ja leikkele nuudelit saksilla n.4cm pituisiksi. Näin ne pehmenevät hieman, pannussa ne saavat juuri tarpeeksi kosteutta kypsyäkseen kunnolla. Niitä on myös huomattavasti helpompi sekä sekoittaa pannussa, että syödä kun ne ovat lyhyitä.
- Tee munakas erikseen. Älä siis sekoita raakaa munaa pannussa nuudeleihin, vaan tee ohuen ohut munakas, jonka sitten siivutat/kuutioit pieneksi ja lisäät nuudeleihin. Voit myös tehdä kuten allaolevassa kuvassa; kun nuudelit ovat lähes kypsiä, pukkaat ne toiselle puolelle pannua, ja näin voit tehdä munakkaan toisella puolella. Time saving tip!
PAISTETUT SINGAPORE
RIISINUUDELIT
RIISINUUDELIT
- 1 pkt mama maustamattomia riisinuudeleita
- 3 kevätsipulia
- 1 porkkana ohueksi suikaloituna
- 1 paprika
- 1/2 kesäkurpitsa suikaloituna
- 100g pieniä katkarapuja (pakaste on hyvä)
- 2 kananmunaa
- 2 rkl keltaista curryjauhetta
- 3 jumboherkkusientä
- soijakastiketta
- kourallinen herneitä (pakaste)
- 1tl sitruunaruohotahnaa
- 1tl raastettua inkivääriä
- 50g broileria kuutioituna (optional)
- 1rkl seesamiöljyä
- 1rkl chiliöljyä
- 1 chili viipaloituna
- loraus oliiviöljyä
- sesaminsiemeniä pinnalle
- hyppysellinen kurkumaa
- hyppysellinen chilijauhetta
Tämä vain oikeastaan idea, laita mieleisiäsi kasviksia...
Joskus laitan bambunversoja ja pinaattia ja jätän kanan kokonaan pois, toisinaan lisään myös lorauksen teriyakikastiketta pannuun...
Suikaloi kasvikset. Laita kesäkurpitsat ja kevätsipuli kulhoon mutta jätä muutama vihreä varsi koristeeksi.
-Kiinalaisissa ruuissa kaikki ainekset tulisi leikata samanmuotoisiksi (mikäli mahdollista, rapuja ei tietenkään viipaloida), eli nuudeliateriassa kaikki kasvikset ja lihat tulisi leikata pitkiksi suikaleiksi. Tilasin itselleni julienneleikkurin nimenomaan aasialaisia ruokia ajatellen. Paprikoita en usein leikkele ohuen ohuiksi koska tykkään että ne saavat rouskua kivasti. Liian ohuina ne myös kypsyvät nopeasti liikaa...-
Sekoita tilkkaan seesamiöljyä 1/2 rkl curryjauhetta, inkivääri ja sitruunaruohotahna ja kaada suikaloitujen kevätsipulien ja kesäkurpitsojen päälle ja anna maustua hetki.
Laita nuudelit isoon kulhoon ja laske päälle kylmää hanavettä niin että nuudelit peittyvät. Anna liota 15 minuuttia, kaada sitten vesi pois ja leikkele ne n.4cm pituisiksi saksilla.
Riko munien rakenne rikki kulhossa ja tee niistä munakas. Nosta se sivuun ja sen jäähdyttyä vähän, leikkaa ohuiksi suikaleiksi.
Voit myös jättää tämän kohdan välistä ja tehdä kuten yllä ohjeistin :)
Kuumenna pannussa oliiviöljy, lisää loraus soijaa ja paista kanapalat ja porkkana kunnes kana on lähes kypsää ja porkkanasuikaleet aavistuksen pehmenneet. Pannu saa olla ihan täydellä teholla koko kokkauksen ajan. Nyt ei haudutella, vaan paistetaan nopeasti.
Lisää loput kavikset ja paista vielä minuutti. Nosta ne sitten sivuun. Kaada pannuun seesami- ja chilliöljy sekä loput curryjauheesta ja kurkuma ja sekoita.
Lisää pannuun jäiset katkaravut, chili ja herneet ja paistele muutama minuutti. Kaada ne sitten muiden kasvisten joukkoon jotka nostit aiemmin sivuun.
Lisää sitten pannuun öljyä jos tuntuu että pannu on liian kuiva nuudeleita varten. Voit myös lisätä curryjauhetta ja kurkumaa öljyyn .
Lorauta sekaan soijakastiketta. Nuudelit alkavat nyt pehmetä lisää ja paistua.
Paistele muutama minuutti ja kaada sitten kaikki sivuun aiemmin nostetut raaka-aineet nuudelien sekaan. Lisää munakassuikaleet. Sekoita hyvin, lisää tarvittaessa soijaa ja curryä ja tarjoile.
Nosta valmiit nuudelit tarjoiluastiaan ettei ne mössöönny. Koristele kevätsipulihötöllä ja seesaminsiemenillä ja nauti.
Kuvassa alla nuudelit tarjolla Osterikastike-kanan kera, mikä ukkelin mielestä on 'fkin' unbeliavably delicious!'
Tästä herkusta on tullut meidän sunnuntai-iltojen traditio. Silloin istutaan Netflixin ääreen ja herkutellaan...
Kommentit
Lähetä kommentti