Cevicheä eli raakakypsennettyä kalaa

lokak. 25, 2017 0 comments

Mieheni ollessa työreissussa, kodin hengetär kokkailee ruokia mistä ukkeli ei niin välitä. Eilen muistin että pakkasessa on vielä kaksi annosta tuoreena pakastettua lohta, joten kaivoin ne sulamaan ja päätin tehdä cevicheä.

Ceviche on Etelä-Amerikasta, luultavimmin Perusta lähtöisin oleva tapa valmistaa kalaa. Perinteisimmillään se on kalan (esim. lohen, tonnikalan, kuhan) marinoimista sitrushedelmien mehussa.  Sitruunahappo saa aikaan sen, että kala ikäänkuin kypsyy kun sen proteiinit denaturoituu. Toki tällainen 'kypsennys' ei tapa mahdollisia loisia tai bakteereita, joten käytä aina tuoretta tai tuoreena pakastettua kalaa. Pakastus tappaa loiset, myös lapamadon toukat. Lapamadot elävät suolattomien ja murtovesien kaloissa, kuten made, hauki, ahven ja kiiski. Suolaisen veden kaloissa sitä ei esiinny. Näin ollen esimerkiksi lohta ei olisi tarvinnut pakastaa ennen cevichen valmistusta.

Kalan raakakypsennykseen voi myös käyttää viinietikkaa tai balsamicoa. Tähän voi lisätä kaikenlaisia yrttejä, esim tilliä tai persiljaa, ja toiset tykkäävät myös valkosipulista. Itselleni lohi ja valkosipuli ei ole kavereita, lohi on vain niin herkkua ihan itsessään että sen maustamisen haluan pitää yksinkertaisena ettei lohen oma maku ja koostumus katoa isojen aromien alle. Tulen täydentämään tätä kirjoitusta eri raakakypsennysresepteillä myöhemmin.


NOPEA LOHICEVICHE
  • n.200g lohifilettä
  • 1dl balsamiviinietikka
  • 1 sitruunan mehu
  • 2 rouhaisua mustapippurimyllystä
  • 1 rouhaisu suolaa

Purista sitruunan mehu kulhoon, lisää muut mausteet. 
Laita lohifilee nahkapuoli ylöspäin kulhoon, peitä kelmulla ja anna maustua puolisen tuntia. Voit myös siivuttaa tai kuutioida kalan jo ennen marinointia, tällöin kala 'kypsyy' tasaisemmin, mutta on myös hauraampaa sitten käsitellä. Omat fileeni olivat vielä aavistuksen kohmeisia laittaessani ne marinadiin, joten puolen tunnin jälkeen siivutin ne ohueksi ja pyöräytin vielä balsamico-marinadissa ennen lautaselle asettelua. 

Etikka tai sitruunaliemi alkaa kypsyttää kalaa heti kosketuksessa. Voit suorastaan nähdä kalan vaihtavan väriä kypsän näköiseksi.




Cevichestä saa näyttävän alkuruuan tarjoilemalla sen esim jäätelökulhossa, lisukkeeksi sopii esim. avokado, sipuli, retiisi, babypinaatti limen puolikkaat ja yrtit. 
Lohen kaveriksi tein pinaatti-saksanpähkinäpestoa ja pannussa ruskistettuja perunoita.


Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca