Festarihumua Transylvaniassa... UNTOLD-festival

elok. 20, 2018 0 comments
Cluj Arena
Meidän oli tarkoitus ajella Bukarestista viikonlopuksi Mustan Meren rannalle, mutta sitten tuli muuttujia...

Meille nimittäin tarjottiin ilmaiseksi lippuja nelipäiväisille UNTOLD-festareille joita vietettiin Clujin kaupungissa Transylvaniassa. Lippuja oli kolme, meitä neljä, joten yksi lippu jäi maksettavaksi.  

Ensin olin vähän että 'plääh...not my kind of music' ja että 'nää on jotku kauhiat reivit joissa kaikki on aineissa!', mutta olin aina halunnut vierailla Transylvaniassa, ja lopulta esiintyjälistaltakin pomppasi esiin muutama jonka mielelläni näkisin joten luovuin rantalomasta.

Enkä muuten katunut!

Tosin alla oleva kaveri oli tainnut olla samoissa bileissä Siltsun kanssa... 😉




Untold on yksi suurimpia elektronisen musiikin festivaaleja Euroopassa, ja se on järjestetty vuodesta 2015 saakka. Se voitti jo avausvuotenaan 'Best Major festival'-palkinnon Euroopan festivaalipalkinnoissa. 


Untold- musiikkia ja sirkushuveja

Tämä nelipäiväinen festivaali on kerännyt muutamassa vuodessa ihan valtavan suosion ja vetää yleisöä ympäri maailmaa. Festareille kerääntyy vuosittain kävijöitä yli 300 000. KOLMESATAATUHATTA! Järisyttävä määrä. Enemmän kuin Espoossa on asukkaita 😂😂



Lippuja heilui  juhlijoilla Romanian lisäksi mm. Kanadasta, Brasiliasta, Virosta, Saksasta, Hollannista, Australiasta, Sloveniasta, Uudesta Seelannista, Englannista ja Tanskasta, unohtamatta sitä yhtä Suomen lippua jonka näimme erään neidon vyötäröllä. Mutta tiedättekö mitä? En koko aikana nähnyt yhtään änkyräkännistä ihmistä alueella, en yhtään oksennusta, enkä yhtään tappelua. WC:issä oli aina paperia ja siivoojat kävivät tasaisin välein tarkistamassa kopit. 



Päälavana toimii Cluj Arena, jossa istumapaikkoja on noin 30000, jonka lisäksi areenatila. Areenalta löytyy kolmisenkymmentä baaria, joten olutta ei tarvitse juuri jonotella. 



Esiintyjinä on maailman ykkös-DJ't ja tanssimusan tunnetuimpia akteja ihan jumalattoman hienoilla produktioilla.  Lava set-up oli ihan sairaan upea.
---
Mehän muuten missattiin ykköspäivä kokonaan ja kakkospäivä LÄHES kokonaan, sillä kavereilla oli töitä vielä torstaina ja perjantaina joten lähdimme matkaan vasta perjantaina iltapäivästä. Kilometreina välimatka ei ole suurikaan, vajaa 500km mutta moottoriteitten ollessa vain lähellä suuria kaupunkeja, ja muiden teitten ollessa kapeita ja mutkaisia, oli välillä ruuhkat ihan jäätävät. En voi käsittää ettei Romaniassa ole teitä valaistu vaikka illalla ei näe edes omaa sormea alle metrin päästä. Samoilla teillä matkaavat traktorit ja hevoset vaunuineen ja välillä ohittaminen on vain mahdotonta. Siinä sitten kökötät konin takana puoli tuntia....

Eikä siinä vielä kaikki...varaamamme asunto olikin hirveä läävä, missä odotteli joku alkoholistisetä joka oli kyllä kovasti siivonnut sitä... mutta ei... kämppä ei ollut asuttavassa kunnossa. Kello oli kaksi aamuyöstä, ja meillä ei ollut yöpaikkaa. Päätimme huolehtia asiasta vähän myöhemmin, olihan meillä kiire festareille. Vielä ehdittäisiin näkemään perjantain (well, lauantaiaamun) viimeiset esiintyjät 😂. Musiikkihan festareilla soi aina aamukuuteen saakka, paitsi sunnuntaina jolloin Armin van Buuren jatkoi settiään melkein yhdeksään.

Huono onni jatkui, ystävämme löysi aamun tunteina Booking.comin kautta meille huoneen Clujin keskustasta ns. itsepalveluhotellista jossa ei ole respaa... No, saadaanko me aamukolmelta sieltä ketään kiinni? Ei. Eikä muuten saatu kuin vasta kymmenen aikaan aamulla, vain kuullaksemme että järjestelmässä on virhe, eikä vapaita huoneita ole ollut enää kuukausiin festareiden ajaksi. Great! Järjestelmä muisti silti ottaa rahat olemattomasta huoneesta, eikä palautusta kannattaisi odotella ennen arkea. Sillä lailla! 


Lopulta päätettiin etsiä kattoa pään päälle vähän keskustaa kauempaa, ja kulkea festareille taksilla, mitkä on Romaniassa ihan superhalpoja. 

Löysimme palasen taivasta. Pensiunea Amurg 12 kilometrin päässä keskustasta upeissa maalaismaisemissa. Omistajat olivat superihania, huoneet sisustettu maalaisromanttisesti ja pihalla oli uima-allas. Mikä täydellinen paikka chillata yön rankan bailauksen jälkeen 😍. Itseasiassa nukuttiin ystäväni kanssa altaalla lepotuoleissa koko lauantaipäivä ennen illan rientoja. Vähän eri fiilis kuin vain muutamia tunteja aiemmin kun neljä ihmistä nukkui autossa leipomon pihalla... 😂









---

Ravintoloita festarialueella on öhh... ihan si-ka-na!! Pelkästään fast food-ruokakioskeja on useita kymmeniä, ja syötävää löytyy perushodareista sushiin, pizzoihin, kiinalaiseen, oli juustokakkutikkarikojuja, donitsikojuja... ihan mitä vain toivoa saattaa... löytyi jopa täysin gluteeniton kioski jossa oli pizzaa, pastaa ja burgereita.


Fast food-kojuja oli useampi sata metriä

Lisäksi on ihan 'oikeita ravintoloita', mistä on mukava aloittaa ilta vähän paremman ruuan merkeissä.

Carrousel by Chios on niistä se laadukkain. Carrousel on siis olemassa muulloinkin kuin festareilla, ja on etenkin bloggaajien suosiossa. Festareita varten menu oli yksinkertaistettu, ja täytyy sanoa että jees, ruoka oli hyvää, oikein hyvää, mutta ei silti mitään super-spessua. 





Minulle maistui Gnocchi tomaattikastikkeessa

Ukkeli herkutteli quesadilloilla

Koko alue on kuin suuri sirkus ja valtava yökerho samaan aikaan, kaikkialla tapahtuu jotain. 




Alueelta löytyy myös lounge, missä on säkkituoleja, riipputuoleja ja jättimäisiä tyynyjä. Puista roikkuu valtavia unisieppareita pitämässä painajaiset poissa. 










Alueeltahan ei tarvitse poistua missään vaiheessa, joten jos haluat bailata ihan hard core-tyyliin, chillaat päivän loungessa ja reivaat yöt. Eikä silloinkaan tarvitse huolehtia siitä onko tukka hyvin, sillä festarialueella on KAMPAAMO ja KYNSISALONKI avoinna niin päivällä kuin yölläkin.

Myös baarit alueella ovat auki 24/7. 

Itselleni festareiden musiikillinen kohokohta oli Prodigy, mutta Armin Van Buurenin setti viimeisen illan viimeisenä esiintyjänä oli SE juttu mitä kaikki odotti. Olihan hän edellisenä vuonna vetänyt viiden tunnin setin. Well, tänä vuonna hän pisti vieläkin paremmaksi... SEITSEMÄN TUNTIA. Tosin me ei sitä enää jaksettu katsoa kuin tunti. 

Armin Van Buurenin karisma ja lavapresenssi on ihan omissa sfääreissään. Hän ottaa yleisön ihan oikeasti mukaan, ja näyttää ihan oikeasti nauttivan siitä mitä tekee. Hieno ele oli myös heitellä vesipulloja lavan edessä oleville tungeksijoille joilla oli varmasti tukalat oltavat. 

Myös TIESTO, ja Fedde Le Grand olivat mainitsemisen arvoisia. Kaverit kävivät katsomassa BlackEyed Peasin, mutta minusta se on vähän jo aikansa elänyt, joten mentiin ukkelin kanssa pienemmälle lavalle katsomaan Romanialaisen RAP-actin, Parazitiin setin. Muutenkin minusta oli melkein kivempi hengailla alueella ja pienempien lavojen intiimimmissä tunnelmissa kuin napottaa päälavan katsomossa tai tungeksia lavan edessä.



Kaiken kaikkiaan festarit oli ihan supermahtava kokemus, ainoana miinuksena; siellä ei ollut oikein mitään juotavaa rantulle joka ei juo kaljaa, shotteja eikä hiton pahaa viiniä. Cocktailbaari oli vitsi; fresh berry mojito oli puoli lasillista rommia, soodaa ja tiraus muusattuja pakastemarjoja joissa ei ollut makua ollenkaan (tosi fresh). Se oli niin vahva että join sitä monta tuntia, lantraamalla sen mehu-baarista ostamaani vadelmalimppariin. 

Toisaalta, alueella oli niin paljon nähtävää ja koettavaa, etten olisi oikeasti tarvinnut alkoholia ollenkaan. 

Hassua muuten, pisimmät jonot festareilla oli aina kahvikioskeihin...

Jos siis sulla on hakusessa vähän erilainen festarikesä, mikset buukkaisi lippuja ensi kesäksi? Samalla rannekkeella pääsee nähtävyyksiin ympäri Romaniaa joko ilmaiseksi tai hyvällä alennuksella. 

TAI, jos kesäsuunnitelmiin kuuluu myös rantaloma, UNTOLDin pikkusisko NEVERSEA festivaali vietetään heinäkuun alussa mustan meren rannalla. Kaksi kärpästä... (linkeissä lisätietoa, ei ole affiliate-linkkejä). 

Toivottavasti huonolla kameralla ottamistani videoista saa edes jotain irti. Jätän teidät yhden hienon hetken seuraan... R.I.P Avicii 💖












Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca