Autoimmuunidiagnoosini, taustat hoito ja ruokavalio

elok. 22, 2018 0 comments
Tässä julkaisussa mennään siis syvemmälle jo pariin otteeseen matkapostauksissa sivuuttamaani aihetta, jonka myötä myös reseptit blogissa muuttuvat gluteenittomiksi, ja maitotuotteita välttäväksi. Tämä ei tarkoita sitä etteikö täältä enää löytyisi reseptejä sinulle, jolla tällaisia rajoitteita ei ole, sillä reseptit pysyvät yhtä hyvinä ja maukkaina edelleen. Ruuan täytyy maistua hyvältä, ja täyttää vatsa.




Mitkä tapahtumat sitten tähän ratkaisuun minut ohjasivat? 


Olen sairastanut psoriasista jo parikymmentä vuotta ja sitä on hoidettu eri voiteilla, tuloksetta. Myös valohoitoja kokeiltiin jokunen vuosi sitten, tuloksetta.  Myös sisäistä lääkitystä kokeiltiin tänä vuonna, mutta sain siitä allergisen reaktion, eikä ihosairaalan mielestä sitä ole tarpeen korvata toisella. Jälleen kirjoitettiin reseptejä PAIKALLIShoitoihin. 

Minulla on myös Hashimoton tyreodiitti ja sen myötä tullut kilpirauhasen vajaatoiminta, johon myös sain tapella lääkityksen ja kunnon tutkimukset, sillä TSH oli  (Suomen) normaalin rajoissa. TPOAb arvo kuitenkin paljasti tilanteen vakavuuden. Se oli 1200 kun viitearvojen yläraja oli 35. Olen siis loppuelämäni thyroxin-lääkityksellä.

Endometrioosi minulla diagnosoitiin Lontoossa 2010 aloitettuamme lapsettomuustutkimukset. Olimme yrittäneet tuolloin 5 vuotta. 
Sitä poistettiin leikkauksella ennen ivf-hoitojen aloitusta. Yhteensä olemme käyneet läpi 6,5 hoitoa, puolikas yhdestä pieleen menneestä hoidosta kun lääkäri teki hoitovirheen.  

Suomessa taistelin saadakseni autoimmuunisupressanttihoitoja ennen ivf-hoitoja. Lääkäri myönsi autoimmuuniongelmat, ja mainitsi myös raja-arvoiset keliakia-arvot, muttei kehottanut ruokavaliomuutokseen, ja sain ainoastaan Prednisolonia viikosta ennen hoitoja testipäivään saakka. Needless to say, niistä ei ollut apua. Gluteenitonta ruokavaliota olen noudattanut on-off vuosien varrella, mutten ottanut sitä oikein tosissani.

Tänä vuonna päätimme että haemme apua Romaniasta, ukkelin kotimaasta, sillä hänellä on useita tuttavia joita Romaniassa on hoidettu biologisilla lääkkeillä ja iho on parantunut kokonaan. Samalla päätimme tutustua myös muutamiin lapsettomuusklinikoihin, ja käydä konsultaatioissa saadaksemme selville tehdäänkö siellä ivf-hoitoja autoimmuuniprotokollalla. Saimme apua niin ystäviltä kuin perheeltäkin klinikoiden valinnassa. 

Löysimme niin huippulääkäreitä kuin puoskareitakin; 

Visiittimme 'klinikalle', joka olikin vaihtoehtoishoito'klubi' Club Terapeutic Elyde oli näistä se koomisin, paitsi että siinä ei oikeastaan ole mitään koomista että epätoivoisia ihmisiä huijataan kaiken maailman huuhaahoidoilla. 



Täällä sain selville ettei minulla olekaan mitään autoimmuunisairauksia, setä-selvännäkijä tiesi sen vain katsomalla minua silmiin ja piirtelemällä paperiin rasteja ja ympyröitä. Lapsettomuutemme johtuukin mieheni ongelmallisesta suhteesta äitiinsä, ja minun ongelmallisesta suhteesta isääni. 



I mean... What an actual f***?! 



Mutta ei hätää, tämä korjattaisiin käden käänteessä selkärankahieronnalla, joita ukkeli tarvitsee kaksi, mutta minun ongelmieni syvyys vaatii niitä 4. Tällä tekniikalla on setä-selvännäkijä mm parantanut syövän useilta potilailta. Yhteensä nämä hieronnat tulisivat maksamaan vajaat parisen tuhatta euroa.  Thanks but no thanks, fools!

Kävimme myös ihan oikealla lapsettomuusklinikalla, missä tilanne jäi vähän auki siitä mikä olisi meille se järkevin juttu. Päätettiin odotella testituloksia hormonitilanteestani. 

Sitten menimme ukkelin asioilla lääkärille joka oli ystävämme ystävä, ukkelilla nimitäin reistaa polvi. No, polviasia hoidettiin mutta lääkäri kiinnitti huomionsa kyynärpäihini. 

-Psoriasis?
-yes.
-Problem with thyroid?
-yes.
-Endometriosis or other problems?
-Endometriosis.

Ja siitä se sitten lähti. 


Muutama verikoe...
Lääkäri lähetti minut oitis kaiken kattaviin verikokeisiin, ja nyt ei sitten puhuta siitä 'isosta verenkuvasta' mikä Suomessa tuntuu olevan se ainut juttu mitä koskaan otetaan. Testattiin ihan kaikki. Ja mitäs sieltä löytyikään...

D- ja B12-vitamiinit olivat huolestuttavan alhaalla, kuten myös folaatti. Keliakia-arvot olivat nyt reilusti yli viitearvojen, ja löytyipä joku aktiivinen viruskin, mikä selittää sen pitkittyneen vatsataudin ennen lomaa, sen mihin Suomessa lääkäri ei löytänyt verikokeista tahi ulostenäytteestä syytä. Lipaasi oli koholla ja proteiini plasmasta alhaalla. Kolesteroli oli normaalin rajoissa mutta LDL voisi olla alempi. Myös munuaisarvot oli koholla, mutta se johtuu siitä etten juo vettä. Koska mulla ei oo juuri koskaan jano... Mä yritän kyllä...

Long story short(er), lääkäri selitti varsin tyhjentävästi tilanteen mun kehon sisällä, ja sen miten hän ei käsitä että ihopsoriasista hoidetaan PAIKALLISHOITONA, kun se läiskä siinä iholla on alle 20% taudin kokonaiskuvasta. Se pitää hoitaa sisältä käsin. 

Ja ottaen huomioon että olen keräillyt näitä autoimmuunisairauksia jo useamman (tosin endoa ei enää luokitella autoimmuunitaudiksi), on vielä tärkeämpää että se sisällä jylläävä tulehdustila on saatava kuriin. 

Autoimmuunitaipumukseni selittää myös sen ettei terve ja hyvälaatuinenkaan alkio 'tartu' vaan kehoni hylkii sen pois ns. vieraana esineenä. Myös nuo vitamiinipuutokset ovat luultavasti gluteeni-intoleranssin aikaansaannosta. Ja tiedättekö mikä on yksi oireista oikeastaan KAIKILLA näillä taudeilla ja vitamiinipuutoksilla...? lapsettomuus. I rest my fkin' case. MIKSI näitä asioita ei ole tutkittu Suomessa? Tai Englannissa? Sanottiin vain 'unexplained infertility'. 

Illallinen täynnä d-vitamiinia, hyviä rasvoja ja b-vitamiineja


Sain kuurin D3-vitamiinille, foolihapolle ja b12-vitamiinille, sekä Piascledine300-kapselit nivelille. Sain myös reseptin Daivonex-voiteelle mutta sitä ei löytynyt yhdestäkään niistä seitsemästä apteekista jotka juoksin läpi Romaniassa ja Suomessa se taas on erityisluvan alla ja maksaa 97€ tuubi. 

Ja sain myös ukaasin gluteenittomaan ruokavalioon, välttäen maitotuotteita, sokeria ja punaista lihaa. 

Mulla ei ole enää aikaa pelleillä, joten tällä kertaa ruokavalio tulee jäädäkseen. 

Oletko sä AIP-ruokavalion noudattaja tai tiedätkö hyviä blogeja tai reseptejä joissa sitä noudatetaan? Mulle saa linkata kommentteihin. Tää tulee olemaan varsin iso muutos, joten kaikki vinkit tulee kyllä tarpeeseen!



Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca