Kermainen keitto myskikurpitsasta, porkkanasta ja metsäsienistä (M,G,Ve)

syysk. 12, 2018 0 comments

Käytiin naapurin ja koiriemme kanssa sienimetsässä tällä viikolla. Olin niin varma tulevasta saaliistani että kävin jo etukäteen kaupassa hakemassa vermeet sienikeittoa varten. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä mutta sinne päin kuitenkin...

Sienihommissa kävi siis aika köpelösti, sillä olen Suomen surkein sienestäjä. Kannoin kotiin hirveän kasan pulkkosieniä (enkä edes kerro miksi mä niitä luulin...jos olet Suomen sieniseuran fb-ryhmässä, niin taidat jo tietää... 😟), pari lehmäntattia sekä kaksi limanuljaskaa. Soppaan ei siis kauheasti saatu sattumia. Olin aiemmin aamulla kuitenkin löytänyt muutaman valevahveron (ja tiesin jopa että ne niitä on), joten pilkoin ne, tatit ja limanuljaskat sekaisin ja heitin pannuun. 

Minulla on ollut kova juustonhimo jo päiviä, joten päätin testata vegaanijuustoa pahimpiin vieroitusoireisiin. Ostin VIOLIFE ORIGINAL FLAVOUR BLOCK juustoa. Se suli keittoon mukavasti, mutta on maultaan aika mieto minun makuuni. Pitää testailla muitakin juustoja.  




P.S Muistathan tarkistaa poimimiesi sienten syömäkelpoisuuden, sekä sen, tarviiko ne esimerkiksi ryöppäystä ennen valmistusta ruuaksi. 


METSÄSIENIKEITTO
PORKKANALLA JA MYSKIKURPITSALLA
  • 1/4 myskikurpitsasta kuorittuna ja pilkottuna
  • 2 porkkanaa kuorittuna ja pilkottuna
  • 2 kevätsipulia
  • n. 2x2cm juuriselleriä pieneksi pilkottuna
  • n. 1dl metsäsieniä pilkottuna
  • 1dl gluteenitonta kaurakermaa
  • 1tl inkivääriä raastettuna
  • 1 valkosipulin kynsi raastettuna
  • 2rkl soijakastiketta
  • suolaa
  • vajaa desilitra raastettua vegaanijuustoa
  • muutama korianterin lehti
  • persiljaa koristeluun
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • keitinvesi kasviksista

Keitä myskikurpitsa- ja porkkanalohkot yhden ronskisti pilkotun kevätsipulin ja sellerin kanssa hyvin suolatussa vähässä vedessä. Vesi saa peittää kasvikset mutta ei juuri enempää. Näin saat liemeen parhaan maun.

Kuumenna sillä aikaa pannussa  oliiviöljy. Lisää pannuun pilkotut sienet, inkivääri, valkosipuli ja pieneksi pilkottu kevätsipuli. Paista kuumalla pannulla muutama minuutti koko ajan sekoittaen. Lisää soijakastike ja jatka paistamista muutama minuutti. 

Laske sitten lieden lämpö keskitasolle ja lisää kypsät keitetyt kasvikset pannuun. Tilsi ne sienten sekaan ja lisää sitten 1dl keitinvettä ja 1dl kaurakermaa. Lisää juustoraaste ja korianterin lehdet ja sekoita. Lisää keitinvettä jos keitto tuntuu liian paksulta.  Anna nyt pulputella matalalla lämmöllä vielä pari minuuttia. Maista ja mausta lisää tarvittaessa. Itse lisäsin soijakastiketta vielä aavistuksen. 


Hurauta blenderissä tasaiseksi. 


Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…