Kahvileivät 30-luvun tyyliin tuovat juhlapöytään historian havinaa

tammik. 20, 2019 0 comments

Ukkeli on ammatiltaan kaivinkonekuski. Viime viikolla hän soitti työmaalta ja kysyi kiinnostaisiko minua kasa vanhoja sanomalehtiä; sellaisia tosi vanhoja, 1938-1946. No, kiinnosti! Ne oli löytyneet joutomaalta kaivuun yhteydessä. 
Suurin osa oli varsin huonossa kunnossa, ja kaikki haisivat homeelle, mutta en voinut vastustaa. 



Hihittelin hauskoille mainoksille, ja kutsulle Porin neekeriyöhön Uusi Suomi-sanomalehdessä, mutta eniten minua kiinnosti reseptit. Niitä ei loppujen lopuksi löytynyt paljoa, sillä homeen katku otti vallan ja jouduin luovuttamaan. Sain kuitenkin räpsittyä muutamia kuvia resepteistä ja mainoksista omaksi, ja ehkä sinunkin iloksi. 


30-luvullakin tiedettiin että naisella pitää olla sex appealia

1938-vuoden naisten viikkolehti Hopeapeilistä bongasin talousopettaja Ragni Tennbergin joululeivonnaisohjeita, jotka kelpaisivat tänäkin päivänä kahvipöytään. Tennberg oli suomalaisen klassikko-ruokakirjan 'KOTIRUOKA' takana, joskin uudemmissa painoksissa hänen nimeään ei enää näy. Tennbergilta löytyy myös muita teoksia, kuten Kodin säilykekirja ja 180 pula-ajan ruokaohjetta, mitkä kyllä kiinnostaisi metsästää itselle.

Kuvateksti on sangen pieni, joten reseptit uudelleen kirjoitettuna alla.

Sähköuuneja ei ollut kirjoitusaikaan joten uunin lämpötilat ovat kuvattu mm.'tavallisessa uuninlämmössä' ja 'kohtalaisen kuumassa'. 

Arvatkaa tekisikö mieli järjestää teekutsut? Mutta kun nää kaikki on allekirjoittaneen kieltolistalla... Järjestäppä nää ja lähetä minulle kuvia näistä herkuista, jooko! Saat kaiken kunnian blogissa jos lahjoitat ne käyttööni. 


MANTELISARVI
  • 100g voita
  • 100g sokeria
  • 150g vehnäjauhoja
Täyte:
  • 1 muna
  • 3rkl sokeria
  • 3rkl voisulaa
  • 1-2rkl marjahilloa
  • (rusinoita)
  • 1tl manteliesanssia
  • 1tl leivinjauhetta
  • 100g vehnäjauhoja
Voi, sokeri ja jauhot vaivataan notkeaksi taikinaksi, joka kaulitaan ohueksi soikeaksi levyksi. Täytettä varten muna ja sokeri vatkataan, ja muut ainekset lisätään leivinjauhe vehnäjauhoihin sekoitettuna. Täyte levitetään levylle joka sitten pitemmältä sivulta edeten kääritään hölläksi kääröksi. 

Käärö pannaan voidellulle pellille sarven muotoiseksi, ja paistetaan tavallisessa uuninlämmössä n. 1/2 tuntia. Taikinaksi voidaan käyttää myös vehnätaikinaa, joka täytetään samalla tavalla, annetaan nousta, voidellaan munalla, ja paistetaan.

-------------------------------------------------------------------------------------------

VOILEHDET
  • 150g voita
  • 200g vehnäjauhoja
  • 2 rkl vettä¨
  • munaa voitelemiseen
  • sokeria pinnalle
  • hilloa koristeeksi
Voi, vesi ja vehnäjauho vaivataan taikinaksi joka kaulitaan ja josta otetaan muotilla pyöreitä kakkuja. Kakut voidellaan munalla, kastellaan sokeriin ja kunkin kakun keskelle pannaan kokkare kiinteätä hilloa. Kakut paistetaan kohtalaisen kuumassa uunissa ruskeiksi. Annoksesta tulee noin 40 kappaletta. 

-------------------------------------------------------------------------------------------

HANNAN MARMELAATIKAKUT
  • 250g voita
  • 280g sokeria
  • 450g vehnäjauhoja
  • 1dl kermaa
  • 1 muna
  • täytteeksi marmelaatia
  • pinnalle sokeria
Kaikki ainekset vaivataan yhteen taikinaksi, joka kaulitaan, otetaan muotilla pyöreitä kakkuja jotka paistetaan vaaleanruskeiksi. Jäähtyneet kakut pannaan kaksittain vastatusten, vähän marmelaatia väliin ja kieritellään hyvin hienossa sokerissa. Annoksesta tulee 50-60 kappaletta.

-------------------------------------------------------------------------------------------

MARJATAN SYDÄMET
  • 1 1/2dl vettä
  • 150g sokeria
  • 200g voita
  • 300g vehnäjauhoja
  • 1 muna
  • 1 1/2tl leivinjauhetta
Noin 50g sokeria ruskistetaan puhtaassa paistinpannussa. Vesi lisätään ja seoksen annetaan kiehua kunnes sokeri on veteen liuennut ja seos on kiehunut noin puolta vähemmäksi ja siirappimaiseksi. 

Jäähtynyt seos ja muut ainekset vaivataan taikinaksi joka kaulitaan ja josta otetaan muotilla  suuria sydämenmuotoisia kakkuja. Paistetaan heikossa uuninlämmössä vaaleanruskeiksi. Annoksesta tulee noin 70 kappaletta.

-------------------------------------------------------------------------------------------                          

PIPARPÄHKINÄT
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta
  • 1dl sokeria
  • 1dl voisulaa
  • 1 muna
  • 1tl kanelia
  • 1/2tl neilikkaa
Muna ja sokeri vatkataan ja muut ainekset lisätään. Taikinasta pyöritellään pieniä pyöryköitä, jotka painetaan litteiksi haarukalla niin että pinnalle muodustuu ristikko. Leivät paistetaan tavallisessa uuninlämmössä. Annoksesta tulee 25-30 annosta.

-------------------------------------------------------------------------------------------

MUNANVAAHTOLEIVOKSET
(MARENGIT)
  • 1 munanvalkuainen
  • 2 1/2 rkl sokeria
Munanvalkuaista vatkataan kunnes se pysyy kulhossa sitä kallistaessa.
Sokeria lisätään 1/2rkl kerrallaan ja seosta vatkataan jatkuvasti pitkän aikaa joka sokerierän välillä. Kun kaikki sokeri on lisätty, seoksen tulee olla sitkeätä ja kiiltävää. Paperitötterön läpi puristetaan voidellulle ja perunajauhoilla jauhotetulle pellille pieniä kakkuja, jotka paistetaan hyvin heikossa uuninlämmössä, uuninluukku vähän raollaan, kunnes irtautuvat pellistä helposti. Eivät saa ruskistua.Tämän ohjeen mukaan marengit onnistuvat varmasti. 


--------------------------------------------------------------------------------------------
P.S. Pienti pyyntö vain... jos tykkäät resepteistäni, klikkaa ihmeessä lukijaksi tuolta oikealta palkista. Saa myös seurata Facebookissa ja Instagramissa!
P.P.S. Jos taas ET tykkää postauksistani, anna ihmeessä palautetta kommentteihin niin voin kehittää blogia parempaan suuntaan! Kiitos!

Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca