Keto-Diary

helmik. 12, 2019 0 comments
Nyt on reilu neljä viikkoa ketoilua takana, joten päätin jakaa kanssanne kokemuksemme tähän saakka, joista toivon jonkun saavan inspiraatiota. 

Cheat night-ateriaani kuului 15 ranskanperunaa ja punaista lihaa...

Yhteinen painonpudotuksemme on ollut hurja; ukkeli on laihtunut 10kg, KYMMENEN, kuukaudessa! Minä juurikin prikulleen sen määrän mitä olen vuosikausia yrittänyt, targettini on joka kevät alkavassa terveysbuustissa ollut 60kg:n elopaino. Lähtöpaino tänä vuonna oli 63,6kg. 

Eilen se sitten tapahtui. Puntari näytti 60,1kg. Tänään se näytti, huolimatta cheat-illasta viineineen ja 15 ranskanperunasta, 60kg. Siis järjetöntä. En ole edes liikkunut tavallista enempää. Olen syönyt pirun hyvin enkä ole nähnyt nälkää kuin ihan ekalla viikolla jolloin oli kovat sokerista vierottautumisoireet muutenkin.



Ei olla ehkä koskaan syöty näin hyvää ruokaa, joka päivä. Ja näin hyvällä omallatunnolla. Syömme rasvaista kalaa nelisen kertaa viikossa. 

Parsakaalia on jossain ruuassa joka päivä, se kun on salaatissakin niin loistava, kypsentämättömänä. Vihreät kasvikset tuovat myös tarvittavat kuidut ruokavalioon. 
Oliiviöljyä lorruutellaan vähän joka ruokaan, ja rasvoja saadaan myös pähkinöistä, avokadosta, voista ja juustoista, annoinhan juustoille ja kahvikermalle uuden mahdollisuuden, eikä se ole toistaiseksi aiheuttanut oireita. 

Aamiaiset ovat ihan parhaita, ja näyttää usein tältä. Ja hei, huomasimme että kauppakassimme hinta on laskenut, koska syömme yksinkertaisemmin, emme osta tissuttelujuomia emmekä hae kahteen kertaan viikossa take-awaytä ja käy jokaviikkoisella sushillakaan, joten säästötilille meni taas mukavasti rahaa tässä kuussa. 





Lounaaksi otan usein edellisen illan tähteitä; broilerin nuijista tehtyä kanasalaattia, tai lohta vihreillä kasviksilla. 




Parasta tässä ruokavaliossa on ollut painonpudotuksen lisäksi se ettei minulla ole jatkuva nälkä. Pärjään työpäivän hyvin ilman tuntuvaa verensokerin laskua, ja minulla on energiaa välillä vähän liikaakin. Nukun pari tuntia lyhyemmät yöunet, mutta nukun paremmin kuin ennen. Jaksan taas käydä Sepon kanssa pidempiä lenkkejä, eikä muuten tullut PMS-känkkäränkkääkään. 

Instagramissa postailen päivittäin kuvia aterioistani ja siitä miten tämä ketoilu vaikuttaa muutenkin fiiliksiin ja olotilaan. Kannattaa siis seurata sielläkin. 


Seuraan aktiivisesti myös muiden ketoilijoiden tilejä, joten vinkkaa ihmeessä kommentteihin oma tai seuraamasi tili josta uskot olevan meillekin hyötyä. 

Nyt minulla on varsin kiireiset pari viikkoa edessä, joten blogipostauksia tulee kunhan pääsen taas rauhassa kokkailemaan. 

Ihanaa viikkoa sinulle lukijani!!



Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca