No-bread vuohenjuustoburger saa ketoilijan hurmokseen

toukok. 30, 2019 0 comments

Hei hoi! 

Ukkeli palasi Romanian reissultaan ja päätin tehdä hänellekin no-bread vuohenjuustoburgereita, mitä kiskoin hänen ollessa reissussa kaksi päivää, niin lounaaksi kuin iltapalaksikin. 
Itseasiassa oli hilkulla että marssin Burger Kingiin erään työpäivän jälkeen, mutta taistelin itseni sisäänkäynnin ohitse ja marssin määrätietoisesti Prismaan. 

Prismasta mukaan lähti Tammisen rotukarjan jauhelihaa, rapsakkaa ruukkujääsalaattia, ihania makeita tomaatteja ja President vuohenjuustoa. Niin ja tietenkin herkkusieniä. 



Ostin muuten 'toisenlaista tomaattia' mikä on ilmeisesti jotain II-luokan kotimaista tomaattia, 
mutta ne olivat ihan superhyviä. Muutamassa oli jotain nirhaumaa, ja olivat ehkä aavistuksen muotopuolia, ja hurjan sentin verran halvempia kilohinnaltaan kuin viereisessä laarissa olevat, mutta todella makeita. Suosittelen etsimään. 



NO-BREAD VUOHENJUUSTOBURGER
  • 800g laadukasta naudan jauhelihaa
  • ruukkujääsalaattia
  • sipulia
  • punaista suippopaprikaa
  • muutama herkkusieni
  • vuohenjuustoa
  • cheddar sulatejuustoa (optional)
  • majoneesia
  • srirachaa
  • haluamiasi mausteita
  • voita
  • oliiviöljyä
Mausta jauheliha haluamillasi mausteilla. Laitoin sipulijauhetta, savupaprikaa, valkosipulijauhetta ja ripauksen chiliä. 
Pyörittele siitä suuria, kämmenen kokoisia palloja.


Viipaloi tomaatti, sipuli, herkkusienet, paprika ja vuohenjuusto. Kuumenna pannu täydelle teholle. (Suosittelen valurautaa tai muuta ei-pinnoitettua niin pihveistä tulee milijuuna kertaa parempia).

Heitä pannuun iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä. Paina pallerot litteäksi kämmenellä. Jätin ne melko paksuksi koska halusin niistä mediumeja. 


Paista toista puolta 2 minuuttia ja käännä pihvi. Laita sitten kypsän puolen päälle pari vuohenjuustoviipaletta. Paista taas 2 minuuttia. 
Paista myös sipulit, paprikat ja sieniviipaleet, mausta suolalla ja pippurilla. 
Laita lautaselle jääruukkusalaatin lehti, ja aseta sen päälle halutessasi se cheddar-sulatejuustoviipale. Nosta pihvi cheddarin päälle ja lusikoi päälle majoneesia. Aseta päälle tomaattiviipale, ja pinnalle vielä paistetut kasvikset.


Tirauta hieman srirachaa päälle. 

Tarkoitus oli syödä tämä herkku käsin, asettamalla päälle vielä toinen salaatinlehti, mutta olihan se sotkuista. Mentiin siis haarukalla ja veitsellä.



Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca