Romaniaa Kierrellen - Maramureș - Barsanan luostari

syysk. 25, 2022 0 comments

Road trip Romanian pohjoisosiin oli upea irtiotto kylän arjesta. Aiempi kirjoitukseni Voronetin luostarista oli itseasissa reissumme viimeinen etappi ja tämä jonka teille nyt esittelen, taas ensimmäinen.

 Ukkelille Voronețin luostari taisi olla kaikista vaikuttavin, sillä ortodoksina, vaikkaKAAN ei minään kirkossajuoksijana, nunnan kertomukset ja selitykset eri ikonikuvien takaa saivat hänet harrastumaan tyystin ja ostamaan kassillisen uskonnollisia esineitä. Minä taas en ole yhtään uskonnollinen, kirkostakin eronnut, ja menen tyystin kauneus- ja fiilispohjalta. 


Mennäänpäs kuitenkin asiaan. Maramureș on ehkäpä Romanian kauneinta aluetta. Se sijaitsee aivan Romanian Pohjois-osissa ja jakaa rajan Ukrainan ja Unkarin kera. Maramuresin laaksoa ympäröivät Karpaatit. Maramureșin upeat laskettelurinteet saavat paikan tupaten täyteen talvikautena, mutta samaan aikaan tuntuu kuin olisi lentänyt aikakoneella menneeseen. Maramuresin teitä ajellessa törmää kymmeniin kirkkoihin, jotka ovat toinen toistaan upeampia. Kirkkojen tornit myös kilpailevat korkeudellaan, sillä niitä rakennettaessa ajateltiin että mitä korkeampi torni on, sitä helpommin rukoukset tavoittivat Jumalan. 


Barsanan luostarikirkko on yksi Romanian, ja koko Euroopan korkeimmista puukirkoista. Sen torni yltää 57 metrin korkeuteen. Sisällä on jälleen romanialaisille kirkoille tunnusomaisia upeita maalauksia. Sisällä kirkossa voi maksaa muutaman lein sytyttääkseen kynttilän/kynttilät läheisille. 


Mun on myönnettävä että mun silmät kostui jo heti astuessa portista sisään luostarin piha-alueelle. Se oli kuin satumaa. 

Musiikki joka soi taustalla, tuntui tulevan taivaasta. Rakennuksesta käveli ulos nunna ja ohitti ihmiset ajatuksissaan, aivan kuin heitä ei olisi ollutkaan. Tuntui kuin olisin keskellä jotain aivan toista maailmaa, näkymättömänä tarkkailijana. 

Luostarialue koostuu useista rakennuksista; ylläoleva nunnatalo, jossa nunnat asuvat, luostari, luostarin kirkko, kesäalttari, museo, 'confessor's house?' , kellotapuli ja Aghiasmatar (en löydä käännöstä), mutta  rakennus johon oli neljä sisäänkäyntiä, ja jonka sisältä löytyy  mm. vesiputous, sekä alttari. 

Niin upeita ja vaikuttavia kuin kaikki kirkkomaalaukset olivatkaan, olisin vain voinut istua piha-alueella ihastelemassa noita satumaisia rakennuksia. 


Kuten sanoin jo aiemmin; tää oli kaikista vierailemistamme paikoista mulle se ihan ykkösjuttu. Ehdoton suositus! 

Lisähuomiona kuitenkin, mulle kävi vasta täällä kotona ilmi, että vanha Barsanan puukirkko olisikin lähempänä kylää eikä tässä luostarikompleksissa, joskin sen siirtoa suunnitellaan. Harmittaa, sillä elin luulossa että tuo vierailemani kirkko oli se alkuperäinen 1720 rakennettu. 

Tästäkään en löytänyt tietoa kuin yhdeltä romanialaiselta sivustolta, jossa suorastaan varoitetaan 'Älä unohda käydä katsomassa vanhaa puukirkkoa, älä sekoita näitä kirkkoja'. Kaikissa muissa on kuva tästä luostarikompleksin kirkosta kun puhutaan 1720 rakennetusta kirkosta. En kuitenkaan löytänyt kuvaa muusta kuin tästä googlaamallakaan... confusing...

Seuraavassa kirjoituksessa olemme hilpeissä tunnelmissa, mutta edelleen kirkossa. En ole silti vieläKÄÄN löytänyt Jumalaa 😁



Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca