Totuuksia - Kamelin selkä on katkennut

tammi 29, 2024 0 comments



On aika puhua totuuksia joista olen ollut vaiti, koska monet ystävämme kääntää kirjoitukseni ja kulisseja on tietenkin pidettävä pystyssä. 

Well, mun kulissit saa nyt sellaisen maanjäristyksen että ne repeää tuhannen pillunpäreeksi. Mä en jaksa hymyillä ja antaa hiljaista hyväksyntää asioille jotka eivät ole oikein. Mä en jaksa myöskään valehdella itselle että täällä olisi KAIKKI paremmin, kun ei ole. 

Minua ei kiinnosta enää pätkääkään kuka pahoittaa mielensä KOSKA TOTUUS SATTUU.


Seuraa siis muutamia yleistyksiä, viitaten omiin havaintoihini ja keskusteluihini.


Täällä eläinten rääkkäys on hyväksyttävää. Porukka pitää eläimiään metrin hihnassa koko niiden elämän ajan, ja kun se kyseenalaistetaan, on se koska koira on 'hullu'. Olisit itsekin jos sinut sidottaisiin 10 vuodeksi kaulasta johonkin neliön kokoiseen koppiin. Narttukoira synnyttää yksin sikalassa pakkasasteissa. 

On myös ok kohdistaa jotain ihmistä kohtaan tuntema vihasi eläimiä kohtaan riidan päätteeksi. 
Jos et puutu, hyväksyt. Se on niin yksinkertaista.



Kulkukoiria heitetään kivillä


Tänään todistin erään herran noutamassa lastaan koulusta. Hän nousi huvikseen valkoisesta autostaan, otti maasta ison kiven ja tähtäsi sillä kulkukoiraa. Ympärillä olevat ihmiset eivät reagoineet mitenkään. Se on heille ok. 

Paikallisen vapaaehtoisen sivuilla voivotellaan koiraparkojen kohtaloa, vaikka niitä on niin paljon juuri siksi ettei KUKAAN steriloi koiriaan ja antaa niiden juosta vapaana. 
TE luotte oman kulkukoiraongelmanne.

Täällä annetaan myös kotiväkivallalle hiljainen hyväksyntä. Naapuria ei auteta, ei haluta sekaantua. Disgusting! 

Romanialainen UHRIUTUU joka asiassa. 

Aina meitä sorretaan! 


Täällä ollaan saatanan katkeria joka asiasta, JOKA asiasta. Kaikki on AINA jonkun muun vika, ja jonkun muun tehtävä korjata;

- on jonkun muun vika kun sinä heität auton ikkunasta roskia kadun varteen
- on jonkun muun vika kun piknikpaikat ja kansallispuistot on täynnä roskia, vaikka itse heität ne sinne
- on jonkun muun vika että kylässäsi ei ole asfalttiteitä ja muuta infrakstruktuuria, mutta et silti ole valmis äänestämään tilalle jotain muuta, koska et katkeruuksissasi halua antaa naapurille moista virkaa, vaikka mikä olisi.

Täällä ollaan katkeria ja KATEELLISIA Ukrainan PAKOLAISILLE, koska he saavat hotellihuoneen ilmaiseksi tai halvemmalla. Hehän ovat selvästi huijareita eikä oikeita pakolaisia koska ajavat Maseratilla. Koska eihän Venäjän pommit oikeasti osu kuin köyhiin. Maseratilla ajava ei voi oikeasti tarvita apua.

Täällä ollaan katkeria tuesta mitä Ukrainaan annetaan. Täällä ei haluta päästää ukrainalaisia rekkoja ajamaan maan läpi viedäkseen maissia ja jauhoja mm. Afrikkaan, koska miksi ne sais ja mää en..

Vedotaan maailmansodan aikaisiin asioihin. Suurin osa romanialaisista joiden kanssa olen aiheesta puhunut, on jollain tapaa sitä mietä että Ukraina ansaitsee kohtalonsa, ja osa on ihan suoraan Putinisteja. Ei kovin kaukana Unkarin Victor Orbanin asenteesta. 
Poikkeukset mahtuvat yhden käden sormiin.

Tässä teille totuus joka on vaikea kuulla: Olette Unkarilaisten kanssa hyvin samanlaisia. 


Romanialainen haluaa rusinat pullasta


Haluan EU:hun ja Shengeniin koska se tekee MINUN elämäni helpommaksi. Kuule, uutisia sinulle:  oikeuksien rinnalla on AINA myös velvollisuuksia. 

Liittymällä EU:hun, olet SITOUTUNUT tasapuolisesti antamaan tukea toiselle EU-maalle muiden EU-maiden kanssa. Myös Shengenin mukana tulee velvollisuuksia. Ei niihin liitytä vain poimiakseen itselle mieluisat rusinat. It is all or nothing.

Romanian kylissä rasismi ja homofobia kukoistaa

Kaupungeissa, Bukarestissa, Clujissa, Brasovissa jne alkaa ihmisillä olla avarampi ajatusmaailma, mutta ulkomaalaisista, etenkin värillisistä vitsailu ja homovitsit ovat arkea, niinkuin meillä Suomessa oli joskus 80-90-luvulla. 

Asta e Romania

'Tämä on Romania', minulle sanotaan, ihan kuin minun tulisi ALENTUA samalle katkeralle ajatusmallille vain koska nyt asun täällä. 

News flash! NEVER. 


Olen mieluummin ilman ystävän ystävää kuin pyörin tällaisessa porukassa, ja jopa ilman aviomiestäni. 

Olen aika järkyttynyt siitä miten erilaisuutemme on täällä korostunut. Tiesinhän toki aina että olemme hyvin erilaisia ja joskus se on ollut keskustelujen suola, mutta en usko että tämä korostuva arvojen ristiriita pidemmän päälle tekee minulle hyvää. 

Hänestä on tullut ihminen jonka todennäköisesti blokkaisin somessa jos hän tulisi kommentoimaan johonkin postaukseeni. Aviomiehestäni. 

Haluaisin silti antaa Romanialle mahdollisuuden, vaikka eroaisimme, jossain isommassa kaupungissa, eli Suomeen en palaisi vaikka ero tulisi. Uskon että Romaniassa on myös ihmisiä jotka ovat humaaneja, ihmisiä jotka toivovat toisille hyvää, eikä epäonnistumista.

Sellaista. Nyt se on oksennettu ulos. 

P.S En vastaa yhteenkään yksityisviestiin aiheeseen liittyen, edes läheisilleni. 

Jos laitatte asiaan liittyen viestiä, peruutan Suomen lomani. Not even joking.




Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…