Hei, pitkästä aikaa. Minulla ei ole oikein ollut asiaa, eikä elämässä ole tapahtunut juuri mitään raportoitavaa, mutta nyt kaikki on muuttunut!
On kesä, ja pääsen taas upottamaan varpaat lampaankakkaan ja ihastelemaan tomaattien kasvua reaaliajassa. Ette tiedä, miten minä iloitsen siitä että saan herätä ennen kukonlaulua, lyödä koiran pureskelemat kasvimaalipokkaat jalkaan ja kömpiä kasvimaalle joka ikinen aamu.
Tämä on terapiaa kaiken kaaoksen keskellä, mitä elämä tiellemme heittää.
Talo valmistuu hyvin hyvin hitaasti, mutta kaikkea pientä saamme aikaan pikkuhiljaa. Valmistuuko tämä koskaan, kuka tietää, mutta ne pienet ilot...
Tällä viikolla sain hyllyt kylppäriin ja nyt kaikki shampoot, ja muut purnukat ovat siististi hyllyillä, eikä ikkunalaudalla.
Ostimme myös uuden suihkuverhon, tai siis mies osti, ja jälleen, hän teki sisustuksellisesti varsin hyvän valinnan ilman minua. Meidänhän on ollut tarkoitus laittaa joku muovi/lasipleksi erottamaan suihkun Wc-tilasta mutta budjetti ei ole sitä sallinut.
Nyt olen kuitenkin alkanut tulla siihen tulokseen että verho on jopa parempi ratkaisu, ja kerron miksi; Täällä on hyvin kalkkipitoinen vesi, niin kalkkipitoinen että kahvinkeitin esimerkiksi on puhdistettava parin kuukauden välein, tai se menee rikki, kuten 2 aiempaa keitintä meni.
Kalkkihan tunnetusti jämähtää noihin suihkuplekseihin, ja joutuisin jynssäämään sitä alavariinsa. Suihuverhon voimme heittää pesukoneeseen, ja voimme tuoda uutta ilmettä kylppäriin vain vaihtamalla verhoa.
Nyt vaihoimme oranssisävyisen tähän pirtsakkaan sini-purppuraan, ja se oli siinäkin mielessä loistava valinta, että meillä on juuri samansininen märkätilan matto kylppärissä.
Mutta sitten kasvimaalle!
Kasvimaahommat ovat kokeneet kaikenlaisia haasteita tänä vuonna. Meillä oli loistava idea, että teemme korotetun kasvimaan, ja sinne sitten istutettiin kaikkea retiiseistä kurkkuihin.
No, ei mennyt niin kuin Strömsössä! Koirat rakastuivat tähän korotettuun multakasaan ja istuttamamme sipulit olivat joka jumalan aamu sikin sokin mullan päällä.
Tomaatit, paprikat ja chilit saivat oman paikkansa. Mies rakensi niille taas syvennetyn kasvimaan, noin metrin syvyyteen maanpinnasta, rakentaen tälle underground-kasvihuoneelle myös katon. Aluksi minusta idea oli tyhmä, mutta, MUTTA, se on osoittautunut loistavaksi ideaksi!
Nyt meillä on, jos oikein laskin, 45 tomaattikasvia, paprikoita en ole laskenut, mutta veikkaisin parikymmentä, sekä 5 chilikasvia, jotka voivat erinomaisesti. Ei ole näkyny juuria syöviä tuholaisia, ja auringon läpäisemä muovikatto pitää kuulemma vaaralliset UV-säteet pois, JA katto, vaikkakin kasvihuoneen päädyt ovat auki tuo kasvihuoneeseen trooppisen kuuman mutta kostean ilmaston.
Hikoilen siellä kuin pieni possu.
Mutta hei, katsokaa tätä! Tää tomaatti on valtava, isompi kuin tennispallo!!
Moni on ihmetellyt tätä muuttoamme, etenkin romanialaiset, yllättäen.
Kuka haluaa tänne keskelle 'ei-mitään' kun muut lähtevät Eurooppaan rahan perässä. Well, my friends, jos ette anna potentiaalisen rahan sokaista, huomaatte pian että juuri ne asiat jotka koitte kamalaksi, ja joita halusitte paeta, ovat ne samat asiat jotka saavat teidät ikävöimään kotiin.
Haluan huutaa kukkuloilta ja kanalan katolta: Tulkaa kotiin, ihmiset! Teillä on nyt tietoa ja ymmärrystä. TE ulkomailla pitkään olleet, olette käänteentekeviä ihmisiä Romanian tulevaisuudelle.
On aika haudata se 'this is Romania'-asenne jolla pesette kätenne kaikesta vastuusta, ihan kuin teillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa asioita. Teillä ON.
Täällä oli vasta pormestarivaalit, ja ehdokkaamme hävisi voittaneelle 27 äänellä. Se vitutti, suoraan sanottuna, etenkin kun puskaradiossa kuiskittiin että voittanut oli ostanut ääniä.
Minähän en kamalasti tämän maan, ja kaupungin, ja kylän politiikasta tiedä, mutta sen tiedän että pormestari ei ole hoitanut työtänsä kuten pitäisi, ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Korruptio on käsinkosketeltavaa.
Olisiko ehdokkaamme osannut tehdä muka paremmin? Se on väärä kysymys.
Parempi kysymys olisi Olisiko hän voinut tehdä HUONOMMIN?
En tiedä olisiko hän hoitanut homman PAREMMIN, mutta en näe että KUKAAN voisi hoitaa HUONOMMIN kuin se on hoidettu tähän asti.
Mutta se politiikasta, palataan pihalle!
Kirsikat ovat kypsyneet ja poimin alimmat oksat viikonloppuna, vielä pitäisi kiivetä jollain keinolla poimimaan lisää. Nämä on hapankirsikoita, ei niitä ihania makeita joita torilta saa, eli nää kaipaa jotain jalostusta, hillona, TAI limonadina. Naaputi tekee näistä paikallista, onko se nyt niin kuin pirtua, saatanan vahvaa viinaa joka tapauksessa.
Minä sekoitin kirsikoihin sitruunan mehua ja sokeria, surautin mönjäksi, ja sekoitin mönjän kuplaveteen. Oi miten raikas kesäjuoma. Tähän olisi sopinut myös liraus Giniä 😉
Niin että kippistä vaan ja ihanaa juhannusta ihan jokaiselle! 😘😘
Kommentit
Lähetä kommentti