Voi kana, mikä fuusio! Butter chicken Thaimaalaisittain

elo 11, 2024 0 comments
 

Hellurei, reseptiä pukkaa!

Mitä tapahtuu kun thaimaalainen tapaa intialaisen... No, minäpä kerron. 

Jogurtti jää kauppaan ja mukaan lähtee kookosmaito. Yksinkertaisimmillaan. Olisin saattanut laittaa tähän punaista currytahnaa teelusikallisen, mutta sitäpä ei ollut kaupassa tarjolla, joten mausteilla mentiin enemmän intialaiseen tyyliin. 

Maku - väitän että jos olet perinteisen voikanan ystävä, tykkäät tästä. Vaikka et olisi kookoksen ystävä. Kookoksen maku on tässä varsin mieto. 

Tiesitkö muuten että on olemassa ihan kansainvälinen voikanapäivä? Kyllä! Voikana on saavuttanut niin suuren suosion että sitä juhlitaan vuosittain 20.10. Ensimmäistä kertaa voikanapäivää juhlittiin 2020. 

Voikana Thaimaalaisittain



Aloita kanan maustamisella:

Kuutioi kana kulhoon suupalankokoisiksi paloiksi. Liian pienet kuivivat helposti, niin ne saa olla noin 2 x cm ainakin. 

Lisää kulhoon kaikki mausteet, sekä noin 1dl kookosmaidosta. Sekoita käsin niin että mausteet ja kookosmaito peittää kaikki kanapalat. Anna maustua vähintään 30 minuuttia, mielellään kauemman. 

Kuutioi kaikki kasvikset. Koolla ei ole sinänsä väliä sillä kastike tulee menemään blenderin läpi, mutta pienemmät kypsyvät nopeammin. 

Kuumenna pannussa loraus öljyä ja noin 10g voita. 
Kaada pannuun kuutioidut porkkanat, palsternakat ja selleri. Anna paistua noin 4-5 minuuttia keskilämmöllä. 

Lisää kuutoidut paprikat ja sipuli ja paista noin 2 minuuttia. Lisää sitten tomaatti ja kastikkeen mausteet, sekoita ja anna hiljalleen valmistua kannen alla noin 20 minuuttia matalalla lämmöllä. 

Lisää loput kookosmaitotölkistä, sekoita ja anna kypsyä 10 minuuttia. Blendaa kastike sitten  tasaiseksi blenderillä tai sauvasekoittimella. 

Lisää samaan pannuun 10g voita ja loraus öljyä. Paista kanakuutioita kuumalla pannulla 10 min. niin että ne saa ruskeaa pintaa. Niiden ei tarvitse silti olla läpikypsiä. Nosta sivuun. Paista sitten sienet samassa pannussa kypsiksi. Kaada kanat takaisin pannuun ja blendattu kastike niiden päälle. Sekoita hyvin ja anna kypsyä matalalla lämmöllä 20 minuuttia. 

Tarkista maku. Puuttuuko jotain? Lisää mausteita oman maun mukaan. 
Punainen currytahna (1/2-1tl) toimii lisämausteena esimerkiksi,




Nauti basmatiriisin kanssa. Ripottele pinnalle persiljaa tai korianteria. 





Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…