Kesän Grillivinkit Vol 1 - Norpan raikas juhannussalaatti

kesäk. 22, 2019 0 comments


Eilen vietettiin aurinkoista juhannusta hyvässä seurassa nautiskelemalla herkullisesta ruuasta ja juomasta. Oli niin ihanaa että pitkästä aikaa sää osui niin kohdilleen; lämmintä piisasi, eikä edes itikat vaivanneet. Otettiin kattauksen kanssa  ihan rennosti, ilman turhia viilauksia, joten excuse the shottilasit ja muu rekvisiitta siellä täällä. Ne on vain leppoisan elämän aineksia 😁

Leppoisaa juhannusta oli viettämässä myös Seppo, joka nautiskeli kun sai olla koko päivän ulkona kanssamme. Seppo on tottunut juhannustelija, ja on matkannut mukanamme jokaisena juhannuksena, oli matka minne tahansa; Löylyssä, Kaivopuistossa, Hotelli-juhannuksissa, mökkijuhannuksissa... you name it. 



Varjopuolena oli se että Seppo halusi tänä juhannuksena olla meidän molempien kanssa, KOKO AJAN. Jos toinen katosi hetkeksikään näköpiiristä, alkoi Seppo oitis komentamaan moista piilottelijaa takaisin. Se sai tosiaan hetkeksi suunnittelemaan rukkasia koirasta, sillä Seppo ei yleensä ole mikään louskuttaja. Onneksi iltaa kohden Seppo alkoi jo uskoa että sieltä veskistä tullaan myös takaisin 😂

Tästä alkaakin nyt postaussarja kesän grillivinkkeihin, minkä haluan aloittaa tästä herkullisesta juhannussalaatista, mikä oli super-raikas seuralainen tuhdille liha-annokselle. Ja tätä saa muuten tehdä juhannuksen jälkeenkin 😉




Resepti salaattiin tuli ystävän ystävältä, Nooralta (Norppa), joten kaikki kunnia hänelle.

Tästä tulee sitten ihan kunnon satsi; meitä oli 5 ja jäi mukavasti sekä myöhäisillan että aamun rääppiäisiinkin. Kaalissa onkin se hyvä juttu että se säilyy rapsakkaana ja fressinä pidempään kuin lehtisalaatista tehty salaatti.




NORPAN RAIKAS JUHANNUSSALAATTI
  • 2 keskikokoista varhaiskaalta
  • 1 pussi (200g) pakasteherneitä
  • 400g raejuustoa
  • tillisilppua
  • ripaus suolaa
  • valkosipulisalaattikastiketta tarjoiluun
Sulata  herneet.
Suikaloi kaalit juustohöylällä. Juustohöylää voi aavistuksen taivuttaa niin saa isompia suikaleita. 

Voit myös käyttää raastinta tai monitoimikoneen raastinosaa, 
mutta halusimme vähän parempaa purutuntumaa 
kuin mitä ihan silpusta olisi tullut...

Sekoita salaatin ainekset. 
Tarjoile valkosipulisalaattikastikkeen kera. Tässä salaatissa toi valkosipulisalaattikastike on olennaisessa osassa, koska salaattia ei muuten juuri mausteta. 

Yksinkertaista, mutta niin hyvää!


  • Coleslaw-salaatti tehtiin Kari Aihisen reseptillä. TÄÄLTÄ löytyy vinkkejä Coleslaw-salaatteihin, sekä linkki Kapen reseptiin.

  • Tsekkaa muut raikkaat salaatit yhden otsikon alta TÄÄLTÄ




Saa myös 👍👍👍 osoitteessa https://www.facebook.com/kotigourmeeta/

Instagramissa seikkailen osoitteessa https://www.instagram.com/kotigourmeeta/

Kommentit

Related Posts

{{posts[0].title}}

{{posts[0].date}} {{posts[0].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[1].title}}

{{posts[1].date}} {{posts[1].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[2].title}}

{{posts[2].date}} {{posts[2].commentsNum}} {{messages_comments}}

{{posts[3].title}}

{{posts[3].date}} {{posts[3].commentsNum}} {{messages_comments}}

Social Media Buttons

Yhteydenottolomake

Mitä odottaa e-kirjalta

Kotigourmeeta VHH-reseptit e-kirja - kooste.

Jos seuraat minua sosiaalisessa mediassa, saatoit jo tietää e-kirjaprojektistan…

MEDIAKORTTI

Kotigourmeeta Media Kit by Hanna Visca